Takapihalta talviteloille

Syksyn viimeinen swimrun-projektini sai alkunsa, kuten ideani yleensäkin: kun edellinen ponnistus on ohi, alkaa seuraavan suunnittelu. Heinäkuussa heti Kuopio Swimrun -tapahtuman jälkeisellä viikolla syntyi realistinen ajatus polkujuoksun puolelta tutun Backyard-konseptin tuomisesta swimrunin pariin. Ideana tämä ei ollut täysin uusi, sillä erilaisia last man standing -swimrunkisoja on järjestetty / tuloillaan ainakin Ruotsissa, Ranskassa, Italiassa ja Iso-Britanniassa. Myös Suomessa muistan ainakin Veijo Tolosen heittäneen tästä idean ilmoille kolmisen vuotta sitten. Silloin en ajatukselle vielä lämmennyt.

Nyt olin monin tavoin kypsempi. Marraskuussa 2021 Nuuksiossa juostu pikkujoulu-ultra eli 8 kierrosta NBU-reitillä oli antanut lajista esimakua. Silloin ajattelin, että puhtaasti juoksemalla en paljon pidempään matkaan olisi fyysisesti valmis. Swimrunissa tilanne olisi kuitenkin täysin eri: kehittynyt uintikuntoni korvaisi paljon. Olin myös saanut swimrun-kokemusten kautta varmuutta siihen, että ”oikeilla eväillä” pahimmat hiertymätkin olisi mahdollista välttää tuntikausia kestävässä uintijuoksusuorituksessa.

Reittikartta. Lähtö Rauhalahdesta, kiertosuunta myötäpäivään.

Reitin halusin yhdistävän monta asiaa: useita vaihtoja, ei lainkaan rämpimistä, ei pitkiä yksittäisiä juoksuja, pääosin polkuja, riittävästi uintia sekä ennen kaikkea järkevä lenkin pituus, jolla olisi jokin merkitys. Loppujen lopuksi nämä kaikki kriteerit täyttävä reitti löytyi Kuopion Särkiniemi - Rauhalahti -alueelta varsin helposti. Määritettyäni reitin pituudeksi 4,167 km, sain matkalle ja ajalle mielekkään suhteen = 50 km / 12 h = 100 km / 24 h (vrt. 100 mi / 24 h Backyard Ultrassa). Mielestäni swimrun-tapahtumissa mielekkäintä on pyrkiä noin 20 % / 80 % -matkasuhteeseen uinnin ja juoksun välillä, jolloin ajallisesti lajeja kuljetaan keskimäärin noin saman verran. Tällä kaavalla laskettuna sisällytettyäni reittiin 900 metriä uintia se ei poikkeaisi Backyard Ultra -kierroksen matkasta kuin +2,4 %. Näin ollen myös kierrosten välinen tauko olisi lähellä juostavan Backyard Ultran taukoa, mikä mahdollistaisi jonkinlaisen vertailun lajien välillä. Suoria viivoja olisi kuitenkin mahdotonta vetää, sillä muuttujia riitti. Esimerkiksi vaihdot tulisivat swimrunissa kaupan päälle, mutta toisaalta jalkojen iskurasitus jäisi huomattavasti pelkkää juoksua kevyemmäksi. Suomen ensimmäinen Backyard swimrun oli myös tarkoitus vetää samalla reitillä, yötä päivää.

Testilenkillä, kuva Marko Käyhkö

Viikkoa ennen h-hetkeä, illan pimennyttyä kävimme neljän hengen testiryhmällä kiertämässä Backyard reitin. Heijastinliivit rantautumispaikoilla sekä heijastinkuitunauhat poluilla viitoittivat erinomaisesti reittiä. Testin myötä myös uinnin aloituspaikkoihin päädyttiin laittamaan lisäheijastimet. Oli aivan huikea ensikokemus kiertää porukalla swimrun-lenkki pilkkopimeässä, otsalamppu päässä! Tämä oli juuri parhaimmillaan esimakua siitä, mitä viikon päässä häämöttävä haaste toisi tullessaan!

Valmiina lähtöön!

Perjantaina 1.9. klo 19.00 päästiin matkaan. Yhteensä yhdeksän swimrunneria lähti mukaan ensimmäiselle kierrokselle. Se kuljettiin kaikki yhtä matkaa reittiin ja merkintöihin tutustuen. Aikaa kierrokseen kului tavoitellusti noin 47 minuuttia. Keli oli kesäisen lämmin, 19–20 astetta ja vesikin vielä noin 18 asteista. Myöskään aamuyölle ei ollut ennustettu kuin alimmillaan 14 asteen lämpötilaa. Toiselle kierrokselle päästiin vielä ilman otsavaloja, jokainen omaan tahtiin. Itse käytin lenkkiin aikaa nyt 40 minuuttia.

Klo 21.00 kierrokselle lähti mukaan seitsemän lamppupäätä. Nyt päästiin siis itse asiaan: 8 kierrosta aitoa Night Swimrunia! Ilman lamppua ei olisi metsään ollut asiaa, mutta aivan pilkkopimeää maastossa ei ollut. Erityisesti neljännessä juoksussa Särkiniemen rantapolulla Matkailukeskus Saanan valot kajastivat vastarannalla läpi yön. Heijastinliivit- ja nauhat viitoittivat hyvin reittiä. Aikaa kolmanteen kierrokseeni meni 41 minuuttia. Kevyessä vauhdissa ei juuri huomannut rasituksessa eroa sillä oliko valoisaa vai pimeää. Aloitin ensimmäisistä tauoista lähtien kunnon energiatankkauksen: söin suolakeksejä, kettukarkkeja, suklaata ja join urheilujuomaa, vettä sekä cockista. Tero laittoi telttasaunan tulille ja se paloikin sitten pikkuliekillä koko tempauksen ajan. En tiedä, olisinko itse selvinnyt ilman saunaa. Lämpö teki kyllä kutaa, mutta oikeastaan kierrokselle lähtö tuntui aina yhtä kylmältä riippumatta oliko käynyt saunassa vai istuskellut ulkona toppavaatteissa.

Neljännelle kierrokselle lähdin Jukan matkassa 45 minuutin vauhtia. Se oli ainoa kierros, jonka menin paljain käsin. Muutoin käytin joka kierroksella M-koon lättäreitä. Sääntönä oli, että kierrosten välillä sai vaihtaa välineitä, kunhan mukaan ottamansa välineet kantoi aina kierroksen läpi. Alkuyöstä suunnittelin laittavani myöhemmin puvun alle merinovilla T-paidan ja käteen neopreenihanskat. Lopulta en kuitenkaan käyttänyt kumpiakaan. Vaikka lähtöpaikalla oli aina järkyttävä vilu, tuli kulkiessa lämmin.

Viidennelle kierrokselle lähdettäessä meitä oli mukana vielä viisi tulos-sarjalaista, joista kaikilla oli tavoitteena ainakin 12 tunnin eli 50 kilometrin taival. Sen pidemmälle oli yön pimeydessä vaikea nähdä kenenkään. Minulle viides kierros oli yön kylmin ja myös nopein. Edellisen kevyemmän kierroksen perään oli juostava itsensä lämpimäksi. Aika 39 minuuttia. Seuraavalla lenkillä (41 min) kroppa oli taas jo lämpimämpi. Rauhalahteen saavuttaessa takana oli 6 kierrosta eli 25 kilometriä. Yö oli puolessa välissä kellon tullessa 1.

Yön pikkutunnit kulkivat rundi toisensa perään samantyyppistä rataa (40–42 min). Ensimmäinen 800 metrin juoksu sisälsi käytännössä kierroksen ainoan mäen, mikä riitti juuri lämmittämään pahimman taukohorkan. Silti ensimmäinen 200 metrin uinti tuntui aina kaikista kylmimmältä. Pienoinen vilu seurasi sitten mukana seuraavat osuudet, kunnes loppumatkan pidemmät juoksupätkät (J 520 m, U 85 m, J 945 m) nostivat taas lämmön pintaan. Viimeinen eli pisin uintiosuus (285 m) ei siten kertaakaan tuntunut epämiellyttävän kylmältä vaan aina hyvältä palautukselta juoksun perään.

Kahdeksannelle kierrokselle lähdettäessä (klo 2.00) pilvipoutainen sää kirkastui äkkiä niin, että miltei täysi kuu valaisi tietämme koko lenkin ajan. Ensimmäisessä uinnissa piti aivan kääntyä hetkeksi selälleen uimaan ja katselemaan takaa etelätaivaalta kajastavaa valkeutta. Tuon uinnin pystyi kyllä muulloinkin kulkemaan aina suljetuin lyhdyin, sillä Särkilahden silta loisti vasemmalla sivulla ja rantautumiseen oli tarjolla toistasataa metriä leveä hiekkaranta. Kolmannessa uinnissa kuu paistoi niin suoraan vastaan, että piti tähystää tarkkaan nähdäkseen heijastavat rantautumisviitat. Viimeisessä uinnissa se puolestaan möllötti korkealla sivutaivaalla auttaen pitämään suunnan juuri oikeana.

Seuraavalla kierroksella taivas oli taas peittynyt pilviin. Aamu alkoikin sarastaa niin hitaasti, että vielä 11. kierrokselle (klo 5.00) lähdettiin lamput päässä. Kaikki viisi soturia olivat yhä mukana pelissä. Itse koin oloni vielä melko freesiksi. Pieni väsymys haastoi uidessa suunnistamista, mutta juostessa ja tauoilla tunsin oloni virkeäksi. Kuten Jukka totesi, jatkuvat pulahdukset veteen pitivät mielen virkeänä. Myös tankkaukseni oli sujunut aivan hyvin. Yhdeltä varhaisaamun kierrokselta saapuessa tunsin verensokerin laskeneen liian alas, mutta se korjautui, kun vedin nassuun neljä karjalanpiirakkaa. Vain kerran olin joutunut käymään vessassa.

12. kierroksen päätteeksi kasassa oli 50 kilometriä swimrunia ja yhteensä 60 uintiosuutta (10,8 km). Urakkansa sai maaliin Niina, joka ansaitsee erityismaininnan heittäytymisestä lajiin: Niina oli kokeillut swimrunia ensimmäisen kerran viikkoa aiemmin testilenkillämme lampun valossa Kuopion pimeydessä. Kaveri oli saanut ”houkuteltua” hänet yön yli Backyardiin rohkaisevasti: ”Et sinä siihen pysty.” Helposti pystyi!

13. kierroksen jälkeen tavoitteeseensa oli päässyt Marko, jolle 54,17 kilometrin matka tarkoitti Kuopion Ultimate -matkan pituuden selättämistä. Nähtäisiinkö Marko siis ensi kesänä Kuopion kisan tuplamatkalla? Seuraavan kierroksen taivallettuaan myös Jukka oli valmis siirtymään huoltotoimiin. Kun saa vaimonsa poluilta takaisin veteen niin siinä myös vahva kuopiolainen swimrun-pari!

Klo 9.00 lähdimme Tero-iskän kanssa kaksistaan 15. kierrokselle. Se oli minulle yksi vaikeimmista rundeista. Vaikka lenkit olin kulkenut pääasiassa yksin, lähtöpaikalla oli ollut mukavasti muita seurana. Nyt aamun mittaan porukka harveni tunti tunnilta, ja samalla olin jo pitkään odottanut Ulos-sarjalaisten saapumista paikalle klo 10. Vielä yksi kierros oli odotettava. Aamun harmaus oli muuttunut tihkuiseksi vesisateeksi. Pientä iloa sai löytäessään uusia juoksulinjoja paikoissa, missä polku oli yöllä näyttänyt vain kapeimmat puolensa.

Seuraavalle kierrokselle lähdettiin siis taas porukalla, kun mukaan liittyi neljä ulos-sarjalaista eli swimrunneria nauttimaan ulkoilusta haluamansa määrän. Myös samaan aikaan Rauhalahdessa järjestetyn Kuopio Marathonin osallistujia ja kannustajia näimme ensimmäisellä juoksuosuudellamme. Reittimme eivät kuitenkaan menneet päällekkäin, sillä he kulkivat tiellä, me poluilla ja järvissä. Oma psyykkinen jaksamiseni koheni huomattavasti ja myös fyysisesti koin, että ainakin 24 tuntia oli aivan tehtävissä. Erityisesti uinti kulki koko ajan tasaisen vahvasti.

19. kierroksen kohdalla alkoivat jalkani taipua. Takana oli 75 kilometriä swimrunia eli oma matkaennätys oli menossa uusille lukemille. Ensin alkoi oikeassa päkiässä tuntumaan paineen tuottamaa kipua. Todennäköisesti pitkään jatkunut juurten päällä askeltaminen oli ollut sille liikaa. Onni ja ihme oli, että vasen jalkapöytäni, joka pitkin kesää oli vihoitellut, ei nyt tuntunut lainkaan pahalta. Seuraavalla kierroksella alkoi kipeytyä oikean jalan polven alaulkosyrjä ja seuraavalla saman jalan lonkka. Päkiäkivun mukana ukkovarpaan viereisen pikkuvarpaan alla alkoi juilia viheliäästi. Välillä tuntui kuin varpaan alla olisi rakko, välillä taas kipu tuntui säteilevän päkiästä. En iljennyt avata kenkää ja katsoa. Maisa lopetti aamulla lähteneistä ulos-sarjalaisista viimeisenä, 20. kierrokseen, minkä jälkeen jatkoimme taas Teron kanssa kaksistaan. Hänen tavoitteenaan oli yhä 24 tuntia ja halusin itsekin pysyä siinä mukana. Backyard loppuisi siihen ja vain siihen, että toinen meistä olisi kiertänyt yhden kierroksen yksin. Kierrosvauhtini oli edelleen 41–43 min.

Seuraavat kierrokset olivat taas vaihteeksi helpompia. Paavo ja Tuukka liittyivät mukaamme. Aurinko oli alkanut paistaa ja sen huomasi myös uidessa hienoisena pintaveden lämpenemisenä. Uintiosuudet olivatkin nyt minulle henkireikä, kun juoksussa haasteita riitti. Vaikka olin kauhonut lättäreillä jo yli 20 kilometriä, ei käsissä tai selässä tuntunut mitään ongelmia. Myös uintivauhti pysyi vähintään samalla tasolla kuin aiemmin, sillä juoksun vaikeudet eivät näkyneet paljon kierrosajoissa.

24 kierrosta eli sata kilometriä swimrunia takana! Tero oli päässyt tavoitteeseensa, minulla oli vielä juostavana yksi kierros lajin hengen mukaisesti. Yhtään pidempään (jos ihan näinkään pitkään) ei oikea jalkani olisi kyllä kestänyt, vaikka kunto muuten tuntui olevan vielä suhteellisen kohtalaisen hyvä. Viimeinen kierros meni keskiarvoon 42 minuuttia. Saldona siis 25 tuntia (aktiivisesti 17h 33min) ja 104,2 kilometriä swimrunia, josta 22,5 kilometriä uintia 125 pätkänä. Tässä siis uusi SE, joka tarkoitettu haastettavaksi!

Omat kierrosaikani minuutin tarkkuudella sekä keskiarvo ja kokonaisaika

Yhteenvetona tästä pilottitempauksesta sanoisin, että se onnistui eikä jää viimeiseksi. Joitain asioita tulee kuitenkin jatkoa ajatellen muuttaa. Ajankohta tulee siirtää kesään. Ainoastaan tällaisena vuosituhannen lämpimimpänä elo-syyskuuna tämä oli toteutettavissa kesäkauden päätöksenä. Keskikesällä voitaisiin myös luopua lampuista, jolloin yhä useammalla olisi helpompi mahdollisuus osallistua, vaikka onhan pimeäswimrunissa oma viehätyksensä. Minulle tämän kauden päätöksenä Backyard Swimrun toimi odotetusti, mutta tavoitteeni saada mukaan paikallisia päiväkävijöitä lauantaille jäi pitkälti saavuttamatta. Tulos-sarjaan saatiin kuitenkin juuri tavoiteltu sitkeä porukka mukaan, vaikkakin juuri Kuopiosta, höystettynä Teron vuorokauden suorituksella!

Mitä tästä sitten jäi itselle käteeni? Sanoisin, että sekä liha että luu. Nyt tasan kolme viikkoa tapahtuneen jälkeen tätä kirjoittaessa olen vielä siinä tilassa, että juoksu ei kuuluu treenivalikoimaan. Kävellä pystyn jo lähes normaalisti. Varpaan alta ei löytynytkään rakkulaa, vaan kipu säteili pintaa syvemmällä. Nettidiagnoosi Peroneushermon pinne vastaa hyvin tarkasti päkiäni kiputilaa ja se selittää myös polveen syntynyttä arkuutta. Paine tuntuu siis astuessa ja ponnistaessa jalalla voimakkaasti. Päivä päivältä se kuitenkin kestää enemmän painetta. Uskoisin voivani juosta normaalisti parin viikon sisällä. Hiertymiä en tempauksen aikana saanut kerta kaikkiaan yhtään. Vain yhdessä vaiheessa Arkin puku tuntui alkavan hiertää toisesta kainalosta, mutta pikainen linolointi pysäytti ongelman tyystin. Yläkroppa selvisi myös hyvin Backyardista. Uinti on kulkenut moitteetta heti viikon jälkeen tapahtuneesta.

Uimahalli onkin tullut viime viikkoina tutuksi. Olen päässyt myös maistamaan sitä, mitä monille tulee mieleen, kun sanon harrastavani uintijuoksua. Oikeastaan vesijuoksuun pätee sama kuin suvaitsevaisuuteen yleisesti: Sinun on asetuttava toisen asemaan ymmärtääksesi erilaisuutta. Sen olenkin ymmärtänyt, ettei vesijuoksussa kannata kilpailla. Toisin kuin ennen, nykyään osaan pysyä kylmänä, kun ikäihmiset takakeulii rivissä karkuun. Tosin siinä kohtaa yhä koetellaan yhdenvertaisuuskäsitystäni, kun joku niillä kaksireikäisillä foam-lättäreillä etumyyryää ohitseni. Pelästyin sopeutuneeni lajijoukkoon jo liian hyvin, kun viime kerralla alkoi juoksurytmiin sopivasti päässä soida repeatilla Bloodhound Gangin The Bad Touch. Onneksi kohta pääsee taas normaalisti juoksemaan.

Kävin muuten ylimenokauden kunniaksi myös ihka ensimmäistä kertaa luovuttamassa verta. Kokemukseni perusteella voin suositella tätä tärkeää auttamistapaa kaikille luovutuskriteerit täyttäville kestävyysurheilijoille, ainakin sen kerran elämässä. Omalla kohdallani 0,5 litran kevennys ei tuntunut erityisesti minkäänlaisena heikotuksena tai voimattomuutena. Pystyin tekemään käytännössä täyspainoiset uintitreenit sekä luovutuspäivän aamuna että seuraavana päivänä. Nimenomaan silloin, kun tuntuu ettei edessäsi ole sitä elämäsi urheiluhaastetta tai muuten vain tuntuu meno tyhjältä, voit saada paljon merkityksen tunnetta ojentamalla auttavan kätesi! Lue lisää: www.veripalvelu.fi

Alussa sanoin, että yhden projektin loppu on aina uuden alku. Syyskuun alusta aloitin työt Ilomantsin apteekissa ja olen jo päässyt tekemään pintaraapaisun sikäläisiin lenkkimaastoihin. Taivallettavaksi löytyy kilometreittäin harjupolkuja ja välissä hanavesikirkkaita lampia ja järviä. Paljon on siis taas ideoita pöydällä ja varmasti osa niistä myös toteuttamiskelpoisia. Katsotaan, käynkö vielä yhden swimhike lenkin heittämässä ensi viikolla tämän upean lämpimän syksyn kunniaksi. Joka tapauksessa talvi tekee pian taas tuloaan, mikä tarkoittaa samalla harjoittelun muuttumista rakentavaan suuntaan: syksyn voimablokkia, hiihtoa, halliuintia, laskettelua, vaelluksia ja kevättä kohden enemmän juoksua.

 

Swimrun-kausi 2023 on ollut urani tähän mennessä onnistunein. Olen kisoissa onnistunut lähes poikkeuksetta ulosmittaamaan juuri sen kunnon, mihin minulla on ollut rahkeet. Nenepark kesäkuussa oli osoitus uintikestävyydestä, Mäntyharju harjoituskestävyydestä, Göteborg suoritustehosta ja Backyard Swimrun siitä, että jalkani eivät vielä tänä päivänä kestä tuon konseptin rääkkiä. Ensi kesänä tyydyn siis lyhempiin matkoihin. Mitään selvää suunnitelmaa missä ja kenen kanssa kilpailen, ei vielä ole. Pitkällä tähtäimellä Rockman Swimrun ja ÖtillÖ ovat ainakin tällä hetkellä suurimpina haaveina, mutta katsotaan minä vuonna. Nauttiakseen kärkipaikoista noissa mittelöissä on ensin nautittava harjoittelusta. Nautin.