Kauden pääkisani, joka lunasti kaikki odotukset. Valmistautumiseni sujui suunnitelmien mukaan (lue täältä lisää). Tankkaus ennen kisaa ja sen aikana oli optimaalista. Maasto oli juuri niin hienoa kuin olin odottanut ja osuuksia peräti 55. Kisapäivänä sai siis vain suorittaa paineitta ja nauttia matkasta!
Göteborgin kisasta pitää ensimmäisenä mainita, että matkustus paikan päälle on tavattoman helppoa (olettaen siis että osaa tehdä paluulennon check in'in paremmin kuin Markko&Kimmo, sopivasti tiimi Best before end). Kentältä pääsee edullisesti saarelle yhdistelmällä bussi-ratikka-lautta. Majoittuminen saarella on palkitsevaa, mutta haastavaa. Varaa ajoissa, jos haluat yöpyä siellä. Kaupungista pääsee myös paikalle aamulla. Itse olin varannut saarelta kämpän jo viime syksynä niin sain nukkua miltei kymppitunnin vauvaunet ennen kisaa. Kellonsiirtokin menee muuten aika mukavasti kun ennen kisaa saa tunnin lisää ja paluumatka menee tunnin nopeammin.
 |
Göteborgin kaupunkiloma lauantaina |
 |
Ilta vietettiin saarella (kuva: Eeva Liesirova) |
Kisa starttasi sunnuntaina aamulla klo 10.00. Heti alkuun oli kiivettävänä pieni asfalttimäki, jonka otin varovasti tunnustellen. Näin kärkiletkan niin, että pystyin laskemaan sijoitukseni. Ensimmäiseen uintiin lähdettäessä olin sarjani viidentenä. Oli hyvä, että kävin edellisenä iltana pulahtamassa meressä. Näin lämpötila ja suolaisuus (~19°C, himpun välimerta makeampaa) eivät tulleet yllätyksenä. Uin ensimmäisen uinnin letkassa kevyen reipasta tahtia. Toisessa, lyhkäisessä juoksussa päästiin kallioille ja tarjoutui heti hyvä paikka karata. Kuivilla kallioilla oli helppo juosta, jolloin uskalsi myös hypätä pidempiä loikkia lohkareiden välillä. Toiseen uintiin lähdin yksin, mutta edessäni näkyi kilpailijoita melko lähellä.
 |
Alkumatkan uintia ja kallioita |
Kolmas juoksu kulki helpommalla polulla. Näin edessäni kaksi miesparia ja yhden soolon. Kun siirryttiin pienemmälle polulle, sain heidät kiinni. Kuljimme uinnin yhdessä, minkä jälkeen kalliomaastossa siirryin heidän edelleen. Sain jopa pidetty nämä miehet takana seuraavassa uinnissa, mutta ensimmäisessä huollossa olimme taas kasassa.
Reitti kulki tulevat kilometrit helpommassa maastossa, missä menimme porukassa. Kun naturstig alkoi, pääsin taas omille teilleni. Tämä saariryhmän luoteiskulma oli näyttänyt jo ilmakuvassa hienolta maastolta, missä niityt ja kalliot vaihtelivat. Ja sitä se olikin, joskin reittimerkinnät olivat paikoin puutteellisia. Takaa-ajava ryhmä pääsi kerran luokseni ja sen jälkeen kesti tovin ennen kuin pääsin hapuiltua taas omilleni.
 |
Niittyjä sileiden kallioiden välissä |
Uinneissa suunnistaminen ei ollut vaikeaa, mutta kuvaan iski jo ennalta tiedossa ollut vitsaus: polttavat meduusat. Ensi-iskun sain niskan ja kaulan välille mennessäni yhteen uintiin. Sitten niitä tulikin pitkin päivää vähän milloin minnekin paljaalle ihoalueelle. Pahimpana sain tällin nenääni juuri ennen yhtä rantautumista. Näin kisan aikana kymmenittäin näitä meduusoja, mutta ne jotka polttivat, jäivät kaikki kokonaan huomaamattani. Todennäköisesti en edes uinut pahki yhtään kokonaista meduusaa, mutta niiden pitkät polttolonkerot olivat välillä levällään tai irtonaisina vedessä. Ei tämä nyt kuitenkaan niin iso juttu ollut, sillä myrkky ei tuntunut nokkosta kummemmalta (enkä nyt kisaa seuraavana päivänä tunne enää poltetta lainkaan).
Matka jatkui omaan tahtiini. Nälkää oli kuitenkin myös edetä, sillä noin 5-10 minuutin päässä edelläni näkyi kaksi paria ja oletin yhden soolonkin olevan vielä siellä. Myös takaa-ajajani näin kaikissa uinneissa, mutta kallioilla he joutuivat tekemään navigointinsa itse. Yhden kallion ohitettuani pikkupoika huusi: "Du är ettan!" "Ettan?", frågte jag. "Ettan Solo", fortsätte han. Sain lisäenergiaa juoksuuni, mutta en vielä ollut ihan varma kannattiko tuulettaa. Seuraavalla huoltopisteellä sain kuulla, että edessäni oli vielä yksi soolo. Yritin kysyä kuinka kaukana, mutta vastaus oli vain pään pyörittelyä ja lopulta "not too far". Se siitä. Jatkoin kyllä matkaani edelleen itsevarmasti, sillä tiesin jaksavani itse hyvin ja arvelin edessäni kulkevista jonkun vielä hyytyvän.
 |
Tällaista louhikkoa oli kuljettavana kilometreittäin |
Osuudet kulkivat toinen toisensa perään. Yhtä pidempää juoksua lukuun ottamatta viimeinen tunti oli tultu käytännössä samaa kaavaa: uinti 200 - 500 m + kallioilla loikkimista 300 - 800 m. Juoksu kulki verrattain hyvin, mutta välillä tuntui olevan vaikea keksiä minne jalkansa heittää. Otin kuitenkin menon melko varman päälle, sillä kevyt askel olisi voinut jäädä viimeiseksi. Yhden kerran horjahdinkin. Helpommissa paikoissa ryystin omia geelipullojani. Nestehukka alkoi hieman tuntua, mutta onneksi ennen seuraavaa huoltopistettä ei ollut pitkiä juoksuja. Siellä vedin monta kuppia järjestäjän laimeaa urheilujuomaa. Merivettä ei voinut juoda janoon ja aika hyvin olin tainnut sitä välttääkin, sillä omissa geeleissänikin oli suolaa mutta ei mielestäni liikaa.
Toiseksi viimeiseltä huoltopisteeltä alkoi loppulenkki+taival, joihin olin budetoinut 1h 15min. Näin ollen loppuaikani oli painumassa 10 - 20 minuuttia yli neljän tunnin. Neljä tuntia oli ollut haamurajani, mutta nykykunnossani tekemilläni vaihdoilla sitä ei ollut mahdollista alittaa. Välineiden säätäminen rantakivikoissa oli sen verran haastavaa etteivät veteenmenot olleet menneet suoraan vauhdista. Myöskin rannasta suoraan juoksemaan pääsin vain muutamissa kohdissa. Yhtä hapuilua oli myös aina rannasta oikean reitin löytäminen, mutta sen laitan osittain myös järjestäjän merkkauspuutteiden piikkiin. Olisin toivonut myös järjestäjiä ohjaamaan virtojen suuntia. Ymmärrän, ettei tässä kisassa jokaista uintia ollut väärti miehittää, mutta ainakin niissä muutamissa, missä maalilippua ei nähnyt, olisi saanut olla joku neuvomassa.
 |
Reitin varrella oli useissa paikoissa iso joukko ihmisiä kannustamassa! |
Viimeisen huoltopisteen paikkeilla alkoi etumaasto näyttää tyhjältä lukuunottamatta kymmenittäin vastaan tulevia menomatkalaisia kaksisuuntaisella osuudella. Oli siis se tilanne, että saisin tuskin ketään enää kiinni. Jonkun kannustajan ikään kuin kuulin edelleen huutaneen "första solo", mutta kuittasin tämän hyvin nopeasti väsyneenä toiveajatteluna. Juuri ennen loppuetapille kääntymistä vastaani tulivat Kimmo ja Markko, joka melkein sai minut työnnettyä aidan yli siinä sillalla 😅
Viimeisillä kalliosaarilla seuraan liittyi lyhyen matkan kilpailijoita ja heitä olikin varsin paljon. Myös monenlaista eri kieltä kuuli joukosta. Etenin loppuun asti sen minkä jaksoin, sillä halusin mitata, miten lähelle parisarjan kärkeä pääsisin. Maalin häämöttäessä näin sen poikki vedetyn nauhan: "Är jag vinnare!?" kysyin. Ja, det var sånt!
Hvarissa keväällä 2019 voitettu hopea kirkastui siis nyt World Series kullaksi! Palkinnoksi sain 4000 kruunua ja ilmaisen osallistumisen ensi vuoden kisaan. Kisamatkan kulut sain siis kuitattua tai kuten Eeva sen muotoili: "Jos ensi vuonna voitat niin pääset jo ihan voitolle!"
 |
Kuvan otti Hanna Jokinen |
Voiton lisäksi yhtä lailla olen ylpeä siitä tosiasiasta, että swimrunin maailman kärki ei ole enää kaukana. Nyt 33 kilometrin matkalla jäin Hugosta ja Maxista alle 15 minuuttia, joten muutaman vuoden harjoittelulla voi MM-mitali olla ihan vain sen sopivan mies tai naisparin löytämisen päässä. Mutta siitä en nyt murehdi, soolona kilpaileminen on myös kivaa kun on tilivelvollinen vain itselleen ja vauhti matkan aikana koko ajan juuri se oma. Ja eihän se soolokilpaileminen vie swimrunin yhteisöllisyyttä. Kaikki ovat kavereita keskenään ja tosi mukava porukka Suomesta mukana paikalla, kiitokset kaikille seurasta!
Tack och hej, snart ses vi igen!
