Projekti Swimrun Malta – Valletta ja totista totta

Heinäkuun alussa aloin katselemaan lentolippuja Maltan saarelle, kun uusi ÖtillÖ Wolrd Series kilpailu siellä marraskuun lopussa vaikutti kiinnostavalta reitin vaihtelevuuden ja uusien maisemien puolesta. Myös ajankohta vaikutti Välimeressä käytävään kilpailuun hyvin sopivalta: vesi oli vielä lämmintä, ilma märkäpuvussa juoksuun siedettävää ja toihan myöhäinen ajankohta aivan uudenlaista motivaatiota loppusyksyn koomaan. Saara oli näillä puheilla helposti messissä joten liput vain tilaukseen ja ennakkoilmot sisään!

Varsinaisen tähtäimen Maltan kisaan suuntasin syyskuun MM-kisasta palauduttuamme. ÖtillÖ:hön valmistautumista varjostanut varvasvamma oli poissa ja juoksuharjoittelu sujuikin nousujohteisesti koko loppusyksyn. Ajoittainen vasemman polven vihlonta muistutti rytmityksen ja lihashuollon merkityksestä. Uintiharjoittelu kokikin sitten kolahduksen jos toisen ja kolmannenkin. Alkuun kaatuminen pitkospuille jumitti koko vasemman yläselkä-hartia-alueen, mikä kuitenkin lähti urheiluhierojan voimin. Lokakuun lopussa sain uutta puhtia uintitreeneihin Kuopion urheiluakatemian aamutreeneistä. Käsivedon tekniikka alkoi kohentua viikoittaisen valvonnan ansiosta. Joitain uusia lihasryhmiä löysin ilmeisesti tehokkaammin käyttööni sillä seurauksella, että lihaskireyttä ja vihlontaa esiintyi useassa kohtaa häiriten varsinkin lättäri-uintia kilpailua edeltävinä viikkoina.

Sää kilpailupäivänä oli epävakainen ja tuulinen. Aallokko nousi paikoin korkeammaksi kuin missään aiemmista World Series -osakilpailuista. Muutamaa tuulen puoleisista uinneista oli lyhennetty / poistettu, jolloin kokonaisuintimatkaa jäi noin 8km ja juoksua 30km, mistä lähes puolet polkua. Kilpailun lähtö tapahtui sunnuntaina aamulla loisteliaasti Valletan vanhan kaupungin portilta. Vesisade tosin oli jo alkanut, mikä teki lähtökarsinassa värjötellyistä minuuteista pitkiä. Sää oli kuin Kroatian Hvarissa oli ollut huhtikuussa: edellisen päivän sprintti auringon paisteessa ja nyt sää riepotteli, oikeastaan vielä Kroatiaa pahemmin. Matkassa kuitenkin lämpeni, kun ilma oli noin 15 astetta ja vesi 20.

Start

Päälle 200 joukkuetta hajosi hyvin Valletan kaduille ja ensimmäisiin lyhyihin uinteihin. Lähdimme toteuttamaan omaa matkavauhtiamme ja uinneissa Saara sai alkuun enemmän vetovastuuta minun pelätessä uintini puolesta. Alun lyhyissä uinneissa käsivetoni tuntui lättäreistä huolimatta kivuttomammalta kuin viimeistelytreeneissä, joten lupauduin vetämään vuorovedoin. Juoksu tuntui helpolta niin kuin tuossa vaiheessa kuuluikin. Veteen pääsi pääosin turvallisesti hypäten, ylös nouseminen oli vaikeampaa punnerrettaessa rosoisille kallioille tai betonisille laitureille. Kunkin fysiikasta johtuen Saara oli keveämpi ylösvedettävä kuin aiempi parini.

Viidennestä uinnista alkoivat kilpailun uintipuolen ratkaisevat swim sectionit: 1600m + 800m + 2 x 1400m. Väleihin onneksi myös kilometreittäin juoksua. Omat vaikeuteni konkretisoituivat näissä pitkissä uinneissa. Oikean lavan takainen kipu, jota olin viimeisen viikon parhaani mukaan hoitanut, ei ärtynyt. Sen sijaan toisen olkavarren vihlonta teki uinnista vastenmielistä ja näkyi vauhdissa. Viimeinen tikki oli ensimmäinen 1400 metriä avoimen, korkea-aallokkoisen lahden ylitse sivuvastaiseen. Merkkipoijun näki juuri ja juuri rannasta, mutta aallokossa sen päällä olevaa suurta rakennustakin sai hamuta. Liian vähiin typistynyt allastreeni näkyi siinä, ettei kroppa kestänyt varsinkaan tuollaista vastusta. Tekniikkanikaan ei ollut riittävä noihin aaltoihin vaan uinti oli mutkittelevaa. Uinti ei enää tuntunut kilpailemiselta vaan selviämiseltä rantaan totaalisesti hyytymättä. Yksin olisin keskeyttänyt siihen paikkaan, mutta seuraava pidempi juoksu elvytti sen verran, että jaksoin vielä toisen pitkiksen Saaran perässä pysytellen.

Loppumatkasta uintia oli enää jäljellä reilu kilometri jaettuna neljään pätkään ja juostavaa oli vajaat 15km. Jalat olivat täynnä virtaa, joten otin Saaran vetoon ja eikun kohti edessä näkyviä vihreitä selkiä. Niitä tulikin vastaan hyvää tahtia ja pystyimme pitämään sijamme myös lyhyissä uinneissa. Käteni olivat turtuneet taas sen verran, että jaksoin pysyä edellä myös uinnit vaihtojen helpottamiseksi. Etenimmekin varsin mainiota vauhtia, kiitos onnistuneen vauhdinjaon ja tankkauksen. Saara ei juurikaan hyytynyt, vaan veto pysyi tasaisena ja onnistui hyvin myös polkuvoittoisilla osuuksilla. Omassa juoksussani olin erityisen tyytyväinen siihen, että jaksoin auttaa Saaraa paremmin kuin aiemmissa kisoissamme.

Juoksun hurmaa

Viimeisessä juoksussa saimme vielä kiinni kaksi sekaparijoukkuetta, joiden hölkkä oli jotain aivan toista kuin meidän loppukiriä irrotteleva juoksumme. Alkuosan uinneissa jääneinämme meillä oli kuitenkin kasvava jännitys loppuratkaisuista, sillä mitä useamman joukkueen olimme ohittaneet, sitä kovempia uimareita olivat kanssakilpailijamme. Kilpailu loppui siis 300m uintiosuuteen lahdessa, johon tuuli löi kohtisuoraan avomereltä. Olimme saaneet juuri ohittamiimme pareihin noin minuutin eron, mikä tyynellä säällä olisi ollut riittävä ero kehen tahansa. Lähdin uimaan edeltä sivumyötäisesti keskemmäs lahtea, sillä ajattelin aaltojen vievän meidät siten suoremmin lahden pohjassa olevaan maaliin. Myös opastaja uinnin lähdössä oli käskenyt kiertää riittävän kauas rannasta, jottei aallot paiskaisi päin kallioita.

Kaikki meni suhteellisen hyvin ennen viimeistä alle sataa uintimetriä. Aaltojen voima kasvoi kasvamistaan. Vetoköysi muuttui yleishyödyllisestä päävastukseksi. Ensin aalto työnsi Saaran vauhtiin, minkä jälkeen itse edellä lähdin samaan liitoon köyden löystyttyä. Saaran pudotessa aallosta köysi kiristyi ja nykäisi minutkin suoraan taakse päin. Pullikseni irtosi paikoiltaan ja Saara menetti lasinsa. Hän pääsi kuitenkin nopeammin pois rantaan. Itse jäin sutimaan veteen, kun en päässyt enää aallon päälle ja syvyyttä kahlaukseen oli vielä liikaa. Kovimman aaltotällin jälkeen oli ajatuksena vain päästä pois, mutta samalla tein kaikkeni, jottei sivussa jo näkyneet takaa-ajajat ottaisi meitä enää kiinni. Ensimmäinen pareista meni menojaan, kun viimein sain jaloilla kiinni pohjasta. Toinen ohitti meidät juuri kun olin pääsemässä Saaran luo rantaan.

Ilme kertoo kaiken

Maalissa oli ontto olo. En tiennyt vielä mitä olin menettänyt. Enkä oikeastaan tiedä vieläkään. Palkintosija se ei ainakaan ollut, sen verran vihreäliivisiä näkyi jo hiekkarannalla. Mutta riittäisivätkö tämän vuoden ranking-pisteet vielä suoraan MM-2020 paikkaan, vai olisiko sen eteen tehtävä lisää uhrauksia. Aikani manasin ja sadattelin. Sitten kuitenkin aloin käydä ajatuksissani läpi koko kisaa. Lopun karille ajo ei ollut mikään syy tulokseemme. Ei se sammuttanut sitä liekkiä, mikä minulla juoksussa oli ollut. Eikä sen muuksi muuttaminen olisi meille mitään riemuvoittoa tuonut. Kyllä ne olivat aivan muut käsivedot missä jäi kehitettävää. Vastaavanlaisia aaltouinteja ei välttämättä koe kuin kerran elämässään.

Loppusijoituksemme sekasarjassa 11.

Tähän loppuun vielä oma arvioni Maltan kisasta sen mielekkyyttä pohtiville. Plussat erityisesti reitin ja osuuksien vaihtelevuudelle ja monipuolisuudelle. Uintia on matkalla runsaasti, joten sen puolen taitajille erityisen sopiva. Itse kaipasin vielä enemmän polkuja ja mäkeä, nyt tasaista tietä on noin puolet reitistä. Maisemat kuitenkin hienot ja polutkin yhtä saviliejua lukuun ottamatta aivan jees. Reitti oli paikoin hieman heikosti merkitty, mutta se oli osin maastostakin kiinni. Vaihdot olivat omaan mieleeni haasteillaan ja vaihtelevuudellaan: hyppiä ja kiivetä sai paljon, mutta pääosin valmiita rakenteita (laiturit, portaat) pitkin. Omassa harjoittelussa on tapahduttava kuitenkin joitain selkeitä muutoksia, jotta lähtisin tuolle reitille uudemman kerran sinnittelemään.

Tässä nyt tuli alkuun hieman pidempi yhteenveto tästä syksystä. Kirjoittelen sitten taas kun asiaa on ja ilme kehittyy! Nyt suunnitelmani siirtyvät joulun odotukseen, mutta jahka tästä toipuu niin uudet suunnitelmat puskee taas päälle. Se on varma, että uintia ja juoksua on luvassa myös ensi kesänä. Kiitoksia sinulle, uudelle lukijalleni, toivon että kiinnostuit palaamaan kuulumisiini toistekin!

Sampo Hyppölä, Team Biokia