Pikonlinna Swimrun 2020 -kisaraportti
Piiiip – ja matkaan! Kiihdytin heti sen minkä hitailla soluillani pääsin, kunnes pian löysin sopivan kisatahdin. Alkumatkan lenkki Pikonlinnan sairaalan ympäristössä oli helppokulkuista ja tasaista mäntykangasta. Juoksin maltillista vauhtia, mutta muutkaan lähtöryhmässäni eivät hötkyilleet. Suunnistaja Vili Mustonen kulki kevyesti kiinni kannassani, kun taas himoitsemani uintipeesi oli jäänyt taaemmaksi jonossa. Kisapaikalla ryhmät tekivät lähtöään minuutin välein. Tunnelma oli keskittyneen hiljainen, kun juoksimme lähtöpaikan ohi kohti ensimmäistä uintia.
 |
| Suunnistajat kärkiletkassa (kuva: Mari Hillo) |
Alamäki rantaan oli jyrkkä ja mutkainen. Vilin askel perässäni kuulosti niin varmalta, että koin ensi kertaa swimrun kisassa oloni uhatuksi jyrkässä alamäessä. Yhdellä horjahduksella selvisin rantaan ja lähdin uimaan heti tasaisen tappavaa vauhtia. Fiilis alkukiihdytyksen jälkeen oli tavallista parempi. Aiemmissa kisoissa olin usein mennyt ekoista sadoista uintimetreistä aika ikävästi jumihapoille, mikä oli helpottanut vasta reilusti myöhemmin kisassa. Vaikka olin ennen kisaa uinut vain noin 5 minuutin verkan, oli se varmasti ollut huomattavasti tyhjää parempi. Lisäksi pienemmän lättärikoon oli tarkoitus jakaa rasitusta tasaisemmin koko kisan ajalle.
Ensimmäinen uinti sujui hyvin ja rantauduin Santasaareen juuri samaan aikaan Blomqvistin Jannen kanssa. Otin urheilujuoman naamariin ja säntäsin suoraan kiertämään saarta ympäri. Kaista oli vapaa, mutta maltoin kuitenkin juosta ensimmäisen kierroksen hötkyilemättä. Kisa oli vasta alussa, joten oli hyvä sauma etsiä parhaita ajolinjoja myöhempiä kierroksia varten. Olin kyllä käynyt jo edellisenä päivänä tsekkaamassa radan, mutta kisavauhdissa se oli hiukan haastavampi. Maisemien sijaan oli nyt katsottava eteensä. Polkupohjan vaihtelevuus teki juoksusta mielekästä ja haastoi vauhdin ylläpitoa. Aurinko paistoi yhdessä kohdin niin, että reittiä merkinnyt huomionauha heijasti täydellisenä keltapunaisen värinsä kuusten välissä kulkeneelle neulaspolulle.
Toisen kierroksen varrelta lähdettiin uimaan kohti varsinaista Pikonlinnaa. Uinti oli suuntaansa 500 metriä, mutta koska juoksu Pikonlinna-saaressa oli hyvin lyhyt, oli parempi jakaa voimat kuin 1000 metrin uintiin. Lähdin rauhassa liikkeelle ja tunsinkin, etteivät vedot vieneet eteenpäin raketin lailla. Päässä alkoi soimaan Kirppu ja härkä, kun kuumottelin tulisiko Blomqvist vielä ohitseni näissä uinneissa. Pää hiukan pehmentyneenä näin äkkiä jonkin ison headintriplanpunaisen viistävän vasemmalta puolelta rinnalleni. Huh, se olikin vain turvakajakki.
Saavuin yksin rantaan. Pikonlinnassa juostiin noin sadan metrin pätkä rantapolkua pitkin. Paluumatkalla otin huoltopisteeltä kourallisen kettukarkkeja. Availin kääreitä toisensa perään kävellessäni rantakalliolle. Kouran pohjalta tuntui aina löytyvän vielä yksi. Rannassa tuli tänka på. Ei roskista, pelkkää villiä luontoa. Parin sekunnin mietinnön jälkeen sujautin ketut housuihin ja läksin uimaan. Kuljin tismalleen edellispäivänä suunnittelemaani reittiä kiertäen eteen jääneen karikon vasemalta puolelta poijuryppään kautta. Suunnan pitämisen lisäksi oli välillä katsottava, ettei törmää vastaan päin uiviin menomatkalaisiin. Yllättävän moni haki vasemmanpuoleista linjaa uidessaan Pikonlinnaan.
 |
| Swimrunner kantaa roskansa pois luonnosta |
Seuraava kierros Santasaaressa oli taas hyvin vähäliikenteinen. Aloin kiristää vauhtia, sillä viimeisessä uinnissa palautuisi vielä hyvin loppulenkkiä varten. Tahtini polulla vaihteli 4.00-4.45 välillä. Etenkin eteläosassa saarta pystyi kellottamaan nopeita kilometrejä. Viimeisellä 2/3 kierroksella väkeä oli taas enemmän, muttei kuitenkaan niin että siitä olisi tarvinnut vetää herneitä nenään. Itsekään en kuullut kuin positiivisia kannustuksia kanssakilpailijoilta. Hyvin mahduimme kaikki sinne!
Vauhdinpidosta huolimatta kello kiiti niin, että aloin luopua toivosta alittaa 1.20 tavoitetta. En kuitenkaan antanut sen häiritä, sillä olin hyvässä vedossa. Olin juonut kaksi mukia urheilujuomaa edellisellä kierroksella, joten säntäsin Santasaaren eteläpäästä suoraan veteen ja kohti manteretta. Uudenkirkkaat lasit oli joka kerta pystynyt laittamaan päähän jo juostessa, mikä kiritti vaihtoa entisestään. Yritin uida täyttä vauhtia, mutta jaksaminen ei ollut enää samaa kuin alussa. Sain kuitenkin aina hetkittäin kiristettyä ruuvia ja yleisestikin tekniikan pysymään kasassa, mikä esti vauhdin hiipumisen. Maalle päästyäni kisakello näytti noin 1h 13min. En muistanut loppulenkin tarkkaa mittaa, joten peli oli auki.
 |
| Mitäköhän se kello kertoo? (kuva: Mari Hillo) |
Reitin viimeinen (ja ainoa) nousu kisapaikalle oli kuljettava reippaasti, mutta varovasti. Sen jälkeen oli nimittäin vielä juostavana toista kilometriä tasaista baanaa. Rantapenkan jälkeinen loiva alamäki maalin ohitse antoi hyvät vauhdit viimeiseen puristukseen. En välittänyt enää kellosta tai tahdista, vaan hain sopivanlaista tuntumaa juoksuun. Lisäsin tasaisesti vauhtiani ja noin puoli kilometriä ennen maalia katsoin kellostani, että aikaa tavoitteeseen oli vielä. Jatkoin vauhdin kiristämistä ja hiljalleen aloin olla varma että kello tykkää. Maaliin, ison sairaalarakennuksen taakse oli matkaa, mutta sain vielä yhden vaihteen lisää.
 |
| Viimeinen 5 min tasaisen nousevasti 4.20 → 3.00 |
Ylitin maalilinjan ajassa 1.19.32. Vauhdinjako onnistui erittäin hyvin. En hyytynyt kertaakaan, mutta sain itsestäni irti enemmän kuin tavallisesti. Sen huomasin myös reisissäni järvenrannasta palkintojenjakoon kiirehtiessäni. Kisaa edeltänyt tankkaus oli niin ikään sopiva, vaikka myös kettukarkit saattoivat olla yksi avain uuteen reittiennätykseen. Olipa kyllä kaikkinensa hyvä päivä! Oma suoritukseni, serkkuni Vilman swimrun-debyytti, kaikki 132 suoritusta! Niin paljon enemmän urheilu antaa silloin kun sen voi jakaa yhdessä!
 |
| Kuopion osasto Kangasalla (kuva: Jouni Valkeeniemi) |