Utö 2025 kisaraportti

Kauden avaus Utössä oli jälleen olosuhteiltaan sitä, mitä swimrun parhaimmillaan tarjoaa: Fyysistä haastetta uinnissa ja juoksussa, teknisiä polkuja ja luotoja sekä adrenaliinia aaltojen paiskatessa sinut päin lipuin merkittyä rantautumiskalliota. Lisäksi vain noin 10-asteinen merivesi tarjosi haasteen säilyttää oikea ote altaan lämmössä opitulla tavalla. Yhden lajitreenin ehdin Ilomantsissa tehdä toukokuun lopussa ja se oli ehdottomasti tärkeä totuttauminen matkauintiin kylmässä vedessä.

Taktinen valmistautuminen kisaa varten oli Mikon kanssa sujunut moitteetta ja olimme jakaneet harjoitustietoja pitkin kevättä ja talvea. Sen sijaan yhteistreenejä emme olleet päässeet tekemään kertaakaan. Mikon suhteen kysymysmerkkinä olivat mielessäni etenkin palautuminen Nuts Karhunkierrokselta, kylmyydensieto (muistaen hänen kokemuksensa ÖtillÖstä viime syksyltä) sekä tekninen polkujuoksun ja vaihtojen sujuvuus. Omasta puolestani jännitin eniten lämpötilaa, enkä pelkästään kylmyyttä. Olen sen verran kuumaverinen, että yleensä olen kylmiin olosuhteisiin pukenut liikaa, mikä nestehukan lisäksi vaatii juoksussa suuremman painolastin kantamista verrattuna höyhenen kevyeen Ark Utö -pukuun, joka oli nyt asunani. Fyysisestä kunnosta en ollut huolissani, sillä kuluneet 4 viikkoa (ja pidempääkin) olivat onnistuneesti tähdänneet juuri tämän kauden itseluottamusta rakentavaan aloitukseen.

Lähdön tunnelmaa

Klo 11 lauantaiaamupäivällä lähdimme matkaan Utön satamasta pitkin ÖtillÖ:n loppunousua, kohti historiallista majataloa. Rullatessamme mäeltä alas olikin ilahduttavaa saada kannustukset tämän majatalon isännältä, Anders Malmilta, yhdeltä alkuperäisestä nelikosta. Kuljimme ensimmäisen juoksun omaa tasaista tahtia noin 10. sijalla kaikista joukkueista.

Ensimmäiseen 400 metrin uintiin lähdin alkumatkan kahlauskävelyn jälkeen tasaisen kovaa, mutta hallittua vauhtia. Pääjoukko edellä kulki mielestäni hieman vasenta kaistaa, joten uin perässä hakien asteen suorempaa linjaa. Tunsin tasaista lättärien kopinaa jaloissani.

Kun nousin ylös rantaan ei Mikko ollutkaan se uimari takanani. Hetken päästä hän kuitenkin saapui rantaan, mutta kaikkea muuta kuin hyvävoimaisena. Hengästyneenä ja sykkeet tapissa Mikko kertoi hyperventilaatiosta, joka todella onkin yleinen vaiva tällaisissa olosuhteissa, erityisesti kun lämpötilan vaihtumista oli korostanut jo juoksuun päälle puettu lämpöliivi ja panta. Yritin rauhoittaa tilannetta, mutta toki halusin myös jatkaa matkaa parhaalla mahdollisella vauhdilla.

Lähdössä toiseen uintiin

Seuraavat pari osuutta kulkivat hengitystä tasaillen, kunnes löysimme sopivan tahdin. Olikin tärkeää saada sykettä hieman ylemmäksi, sillä aloin olla varsin jäässä alkumatkan pidempien uintien ja tuulisen sään viilentämänä. Kaivoin takataskusta neopreenipannan, jonka onneksi olin sekä jättänyt alkuun pukematta että ottanut silti mukaani. Viides uinti vaihtoineen onnistui hyvin, jolloin saimme ensimmäistä kertaa sijan kurottua.

Kaukana eivät olleet myöskään seuraavat joukkueet. Kuudenteen uintiin tultaessa 4 miesten tiimiä ja naisten kärkipari näkyivät enää reilun minuutin päässä lyhyen uinnin vastarannalla. Tasaisen varmalla vauhdinpidolla saimme kurottua eron umpeen saaren halkoneen pitkän juoksun loppupuolelle saavuttaessa. Muutamat kallioaskeleet ja seuraava uinti oli aikaa huilata kevyesti peesissä.

Heti lyhyen uinnin jälkeen teimme loistavan kalliolle nousun ohittaen kolme edellä mennyttä paria. Samaa tahtia jatkaen juoksimme pian kiinni vielä kaksi jo hieman kauemmas karannutta miestiimiä. Hetken taas peesissä tunnusteltuamme ohitimme nämä parit sujuvasti erään sprinttimatkan soolokilpailijan raivatessa tilaa. Mahat hävisivät pian takaa näkyvistä ennen seuraavaa uintia. Loistavat 2 km kalliopolkujuoksua!

Nyt oli uitava kovasti, että ero säilyisi, mutta myös jotta saisi hieman lämpöä säilytettyä. Kroppa ei lainkaan kiehunut ja edessä oli 6 kylmää uintiosuutta ilman yhtään pidempää juoksua välissä. Tuulisilla avokallioilla alamäkeen ryömiminen lämmitti korkeintaan mieltä. Yhdessä kohtaa hypin jopa hetken ylösalas tasajalkaa saadakseni vähän lisälämpöä kroppaan.

Kuuma, sokeroitu tee oli huoltopisteen parasta antia

Tälle pätkälle osuivat myös reitin parhaimmat aaltouinnit. Kahdessa uinnissa rantautuminen hoitui siten, että aalto iski sinut päin kalliota. Jos ei saanut tarpeeksi korkealta pitävää otetta, veti laine takaisin mereen ja seuraava heitti hieman ylemmäs. Yhdessä uinnissa taas sivulta työntyvä aallokko vyörytti uimaria kohti ohi uitavaa, rikkonaista luotoa.

Swimrunin seikkailullinen puoli

Näistä uinneista oli jo jonkinlainen voittajafiilis selvitä seuraavalle kahden kilometrin saaripolulle. Edessä oli kuitenkin vielä kolme 200 metrin uintiosuutta väleillään vain lyhyitä kalliojuoksuja. Yhä 1,5 kilometriä juostuani hampaani kalisivat, mutta onneksi saimme edelleen pidettyä tahtia yllä. Sisulla selvitimme loputkin saarihyppelyt ennen viimeistä kolmen kilometrin juoksuosuutta.

Vielä noin kilometri ennen maalia tuli hyvinkin yllättäen selkä edellä vastaan yksi varsin uupuneen näköinen ranskalaispari, jonka aiemmin olimme nähneet parisen minuuttia edellämme. Hekin huomasivat meidät ja alkoi takaa-ajo, jossa meidän osaksemme jäi kaikesta yrityksestä huolimatta taipua. Meillä ei ollut käytössä köyttä, mutta ei sen kantaminen kokonaisuutta olisi muuttanut kuin korkeintaan tuon yhden sijan. Uinnit sujuivat meillä alun jälkeen hyvin synkassa ja juoksuista lopulta varsin pieni osa kuljettiin köyteen sopivilla helpoilla reiteillä. Teknisillä pätkillä ja vaihdoissa yhteistyömme sujui hyvin ja varmasti paremmin, kuin mitä olisi mennyt köyden kanssa.

7. sijakin on saavutus kisassa, johon osallistui kaikiaan 23 lajin maailmanmestaria

Miten meni kisa? No, Utö:hän on reittinä swimruniin mitä upein ja kylmyydestä huolimatta tykkäsin kelin tuomista haasteista. Oli siis koko matkan hyvä mieli kisata! Toki suoritus ei ollut aivan sitä vauhtia kuin olin toivonut, mutta ottaen huomioon kesäkuun kisarupeamat, ehdin kyllä testaamaan kuntoani vielä monella tapaa lähiviikkoina. Jäi tästäkin koitoksesta pieniä arkuuksia jalkoihin ja niska ruvelle, kun lähtöboksissa tajusin unohtaneeni Linolan.

Viikon päästä edessä on Jukolan viestin avaus, mikä sattuu nyt minulle ensimmäistä kertaa. Utössä oli jo hyvin porukkaa lähtöviivalla, mutta Mikkelissä vielä toista tuhatta lisää. Sinne en aseta sijoitustavoitteita, vaan tarkoitus on kerätä oikeat leimat ja olishan se kiva tuoda seurajoukkue tv-kuviinkin ekassa väliajassa.