Astetta rankempi vappu
Pääsiäisen päätteeksi löimme seurakaverini Arton kanssa päivämäärät lukkoon kevään suunnistuskilpailut korvaavasta haasteesta. Vapun 2020 agendaksi muodostui juoksuvaeltaa noin 150 kilometriä pitkä Karhunpolku Lieksassa. Toukokuu oli molemmilla työntäyteinen, siksi aiempi ajankohta. Kevät oli monin paikoin jo pitkällä eikä samoilla leveysasteilla ollut hiidetty koko maaliskuussa. Lisäksi Karhunpolku kulki pääosin harjuja ja alavia jokivarsia mukaillen. Pieni lumisodan riski piili silti reissusuunnitelmien edetessä.
 |
| First step |
Idea Karhunpolun läpäisystä lähti alun perin tavoitteestani kokeilla kevytvarusteista ja tavallista pidempää juoksuvaellusta. Aiemmin olin tehnyt vain raskasvarusteisia kävely tai hiihtovaelluksia ja toisaalta päiväretkiä juosten. Juoksuvaellus kuulosti houkuttelevalta mahdollisuudelta yhdistää monta arvostamaani asiaa: polkujuoksu, pitkät päivämatkat eli maisemien vaihtuminen sekä monipäiväinen vaellus. Alusta alkaen oli tiedostettava, että reissun onnistuminen vaatisi aiempaa tarkempaa suunnittelua etenkin, kun meillä ei ollut mukana huoltoautoa tai -joukkoja. Suunnittelu oli minulle kuitenkin pikemmin palkinto kuin rasite. Haasteen oli tarkoitus olla riittävän vaativa opettaakseen, mutta samalla sellainen josta olisi varaa lähteä nostamaan kynnystä. Suunnittelua helpotti paljon se, että päitä oli kaksi.
 |
| Lumitilanne reitillä (tumma 50-75cm) |
Maaliskuun lämpö vaihtui huhtikuun koleuteen ja erityisesti reissua edeltäneellä viikolla jäi vuorokauden keskilämpötila monin paikoin pakkasen puolelle. Alkumatka Kuhmon metsissä olisi niin ”lumivarmaa” että päädyimme aloittamaan juoksuvaelluksen suksitse. Vastaavasti loppumatka Ilomantsin suunnilla vaikutti lumiselta, mutta kahtia hiihtovälineitä emme lähteneet kuskaamaan. Suunnitelmien totaalista muuttamista esti keskimmäisen yön mökkivarauksemme Ruunaalta. Onneksi lumikartta näytti matkan varrelle myös sulia alueita. Oli kuitenkin selvää, että aamut tulisivat olemaan aikaisia, jotta mahdollinen hanki kantaisi riittävästi.
Oma matkani alkoi tiistaina hieman ennen puolta yötä kotoa Sotkamosta kohti päätepistettä, Patvinsuon kansallispuistoa. Puoli kolmen aikaan tapasimme Arton kanssa maalipaikalla ja lähdimme rakentamaan varustepisteitä. Olimme suunnitelleet matkan varrelle viisi huoltopistettä 15-40 kilometrin välein, joista kaksi oli poishaettavia vaate- / ruokakätköjä ja kolme jätekeräyspisteiden läheisyyteen sijoitettuja eväskätköjä. Juomarepuissa meillä oli kannettavana patja, makuupussi, huoltovälin evästys, vaihtovaatetta sekä muita välttämättömyyksiä. Repun kokonaispaino oli noin 8 kiloa, josta 2 kiloa juomaa / evästä. Yhden yön olimme varanneet vuokramökistä, kaksi muuta oli tarkoitus yöpyä syrjäisissä autiotuvissa, joiden olimme tarkistaneet olevan auki koronasta huolimatta. Järvien ja jokien rikkoma maasto venytti huoltoajon lähtöpaikalle neljän tunnin mittaiseksi.
Huoltomatka sujui ongelmitta, kunnes olimme Kuhmossa kääntymässä lähtöpaikalle vievälle hiekkatielle. Auraamaaton tienpinta koreili puoli metriä päätien asfaltin yläpuolella, vaikka sivutie oli kartassa näyttänytkin melko vilkkaalta. Varsinainen Karhunpolku lähti ison tien varresta, mutta olimme päättäneet aloittaa vaelluksemme Petranpolulta, Jonkerinsalon suojelualueelta sillä alueen suot ja kalliohalkeamat näyttivät upeilta jo kartoissa. Samalta seisomalta Arto navigoi tien varresta pohjoisemman levähdyspaikan, jolta lähti hiihdettävännäköinen metsätiepohja varsinaiselle lähtöpaikalle.
 |
| Ready - set - GO! |
Hieman ennen aamu seitsemää pääsimme liikkeelle kohti Jonkerinsalon Hiidenporttia. Hankiainen oli loistava ja metsä sivutien ulkopuolelle lähdettäessäkin avoin ja luminen. Totesinkin, ettei se metsähiihto usein näin hienoa ole. Metsätiet loppuivat suojelualueen reunaan, josta hiihdimme suon ja mäen yli Hiidenportin suulle. Kesäretkeilyreitti kulki korkean jyrkänteen laella, mutta nyt pääsimme hiihtämään kanjonin lävitse. Jyrkät, sileät kiviseinämät nousivat pystysuorasti molemmin puolin kapeaa käytävää. Näkymä oli todella kertyneen lisälenkin arvoinen!
 |
| Jonkerinsalon Hiidenportti |
Hiidenportilta jatkoimme matkaa kesäreitin suuntaisesti, hyvää hiihtouraa hakien. Avosuot toimivat parhaiten, mutta leveää suksea kantoi myös kuusi- ja mäntymetsissä. Muutamissa sulissa etelärinteissä joutui ottamaan sukset pois hetkeksi, mutta pääosin lunta riitti useita kymmeniä senttimetrejä. Matka jatkui Jongunjoen vartta lounaaseen kohti varsinaisen Karhunpolun lähtöpaikkaa. Puoliavoimessa maastossa hiihto sujui pääosin ongelmitta. Matkalla ohitimme vielä toisen Hiidenportin. Vajoama kohosi ylös Jongunjoesta, joskaan ei lainkaan yhtä jylhänä kuin edeltäjänsä.
Lieksa-Kuhmo -tien ylityksen jälkeen siirryimme Karhunpolulle, joka kulki ensimmäiset viisi kilometriä kärrypolkua mukaillen Otroskosken autiotuvalle. Vaikka uralla oli lunta nelisenkymmentä senttiä, muutaman suon kohdalla oli parin metrin pituisia, täysin sulia ja kuivia kohtia. Ikään kuin sulanut vesiallas olisi haihtunut tai virrannut pois paikalta. Otroskoskella pidimme suunnitellun saunatauon. Tuli paloi kiukaassa iloisesti, mutta runsas ilmanvaihto lattialautojen välistä piti leveän saunatilan varsin vilpoisena. Aivan vieressä virtaava joki houkutti kuitenkin uimaan. Iltamoodi iski rajusti päälle, vaikka kello oli vasta 12.
 |
| Otroskoski auringonpaisteessa |
Ihon kuivuttua matka jatkui kohti Etelää Jongunjoen suuntaisesti. Luisto alkoi hiljalleen heiketä, ja polku kulkea upottavissa metsissä, joten haimme alle moottorikelkkareittiä sekä sopivia metsäteitä. Vajaan 10 kilometrin taival Aittokoskelle taittui joutuisasti. Siellä meitä odotti T1. Siispä varsinainen juoksuvarustus niskaan ja menoksi. Ensimmäiset kilometrit olivat aurattua hiekkatietä iltapäivän auringon lämmössä. Maasto oli vielä suurimmaksi osin lumen peitossa, mutta hetken pääsimme nauttimaan sulasta kankaasta tien muututtua poluksi. Päivän viimeinen kilometri kuljettiin puoliupottavassa suojelumetsässä Valamanjoen autiokämpälle. Matkaa oli kertynyt 30km suksin, 5 kilometriä jalan. Iltapuhteina olivat mökin lämmitys, vaatteiden kuivatus ja tankkaus. Unikin tuli silmään heti kun patjalle ennätti, hieman ennen ilta kahdeksaa.
 |
| Valamanjoen autiotupa |
Kello soi 3am. Olo oli yhtä aikaa virkeä ja väsynyt. Ulkona vielä hämärsi, kun teimme aamutoimia. Edessä oli reissun pisin päivä, joten päätimme olla tikkana liikkeellä jotta ehtisimme ajoissa Ruunaan luksusmökkiin. Pääsimme matkaan puoli viideltä. Alkutaival oli metsäistä soidensuojelualuetta, jolla kulkeakseen hankikanto oli välttämättömyys. Edes aikainen aamu ei taannut kantavuutta puiden varjossa, vaikka avoimemmilla alueilla pystyi jopa ottamaan juoksuaskelia. Puolisulan jokirannan ja erämaisten avosoiden jälkeen vastaan tulivat armottomat mäntykankaat. Joka puolella ympärillä siinsi satoja metrejä tasaista lumen peittämää metsää, jota ei voinut kiertää mistään. Kulku-uria ei ollut. Rapea, mutta hauras hanki upotti vähän väliä polveen asti, jopa syvemmällekin. Eteneminen muistutti hiihtämistä ilman suksia. Reitin urbanisaatio odotti vain muutaman vaivaisen kilometrin päässä.
 |
| Eipä kestä |
Hiukan ennen karttaan merkittyä asumusta kaksi verrattain tuoretta kelkan jälkeä liittyi levenevään kärrypolkuun. Rämpiminen vaihtui oitis kevyeksi hölkäksi, olihan ilma vielä selvästi pakkasen puolella. Eikä aikaakaan kun polku mutkitteli jo pääosin sulia harjuja pitkin, aivan kuten lumikartta oli meille ilmoittaunut. Aurinko kiilsi edessämme päivän ensisäteitään juostessamme pitkin Änäkäisen rantapolkua. Järven jää olisi houkutellut hiihtämään, mutta vieressä sulalla kankaalla juoksukin sai hymyn kasvoille kirkkaassa auringonpaisteessa. Änäkäisen tulipaikalla pidimme raukean lounastauon.
Parin tunnin evästelyn jälkeen jatkoimme matkaa ruuan piristäminä, aamun kylmentäminä. Reput oli pakattu täyteen edessä häämöttävää pitkää etappia varten. Muutamien kelkkaurien avustamana selvittimme tiemme Karhunpolun pisimmälle harjupätkälle. Edessä oli noin 15 kilometriä yhtenäistä, sulaa harjumuodostelmaa. Sulalla juoksu tulikin tarpeeseen, sillä vasemman säären sisäsyrjäni oli alkanut vihoitella upponalleilusta. Keväinen maisema lepuutti silmiä, mutta päivän aikataulu aiempine liikkumisrajoitteineen pakotti kameran taskun pohjalle nopeassa juoksumaastossa. Aamuhorkkakin alkoi jo hävitä ilman lämmetessä plussan puolelle.
 |
| Päivällisnuotio tulilla |
Päivällistauon pidimme Niskalahden laavulla kolmen aikaan iltapäivästä. Takana oli tasan maraton ja edessä vielä 10-20 kilometriä riippuen, kulkisimmeko varsinaista Karhunpolkua pitkin vai oikoisimmeko suoraan Ruunaan retkeilykeskukselle ilman koskikierrosta. Valoisaa riitti vaikka kuinka, mutta emme voineet saapua Ruunaalle liian myöhään, jotta jaksaisimme taas herätä tulevaan päivään, vapun viettoa unohtamatta. Pussiruoka ja nokikaakao maistuivat hyvin. Tietystä kiireestä huolimatta halusimme pyhittää riittävästi aikaa ruokatauoille ja mieluummin ottaa tunnit pois etenemällä juoksien aina kun mahdollista.
Seuraava pätkä laavulta eteenpäin oli taas vaihteeksi taistelua lunta vastaan. Reitti kulki pitkin auraamatonta tietä, mutta taloudellisempaa oli rämpiä kovalla pohjalla tuoreeltaan harvennetussa mäntytaimikossa. Kun polku siirttyi hakkuulle, siirtyi oma reittimme paljaalle routamaalle korkeiden suopursujen sekaan. Nopeimmat reitinvalinnat kulkivat täysin päälaellaan verrattuna normaaliin kesäkeliin. Viimeinen kilometri ennen Naarajärven opastuskeskusta oli taas hyvää kangasharjua. Opastuskeskuksen kätköllä pidimme evästauon. Luminen oikopolku vaaran ylitse, Naarajärven sula ranta sekä kyltymätön vaellusinto saivat meidät kääntämään kurssimme vielä loppulenkille. Ensimmäisen kilometrin sula ranta olikin sitten ainut positiivinen kuva, mikä siitä valinnasta jäi käteen. Alkuun välttelimme talvea tietä pitkin kulkien, mutta hakeuduimme takaisin polulle metsän sulettua. Siitedes kuljimmekin sitten vuoroin 40 sentin sohjossa, vuoroin paljaissa puskissa. Matka ja jalan vääntelehtiminen alkoivat painaa minulla jo pahasti, mutta Arto jaksoi vielä kannustaa ja raivata tietä eteenpäin. Lopulta mittani oli täysi. Vaihtoehtoina oli raahautua kuusi kilometriä pois puoliupottavassa tiessä tai kiemurrella epätoivoisesti hieman pidempi matka pohjoisrinteeksi kääntyvässä metsässä. Suuntasimme tielle ja kiitimme myöhemmin molemmat tuota valintaa. Seitsemältä illalla saavuimme mökillemme. Matkaa toiselle päivälle oli kertynyt 61,2km, aikaa liikkeellä 10:10:11 ja taukoineen 14,5 tuntia.
 |
| Ai että! |
Heti paikalla sauna lämpiämään ja päivällinen tulille. Tällä
kertaa hella ja kiuas toimivat sähköllä ja ruokakin oli tuoretta kotiruokaa.
Nam! Ja eihän vappu toki olisi ollut mitään ilman munkkia ja simaa. Yhtä
kohmeessa kuin me vaeltajat oli myös mökki. Sauna lämpeni nipin napin 70
asteeseen ja sisälämpö hiljalleen peruslämmöltä siedettäväksi. Muuten kaikki
oli kyllä oikein mallillaan ja asiakaspalvelu ollut erittäin joustavaa omituiselle
retkiaikataulullemme. Mökistä pääsi myös rantaan uittamaan jalkasiaan ja
kuuntelemaan Neitikosken huminaa. Neiti kevät sen sijaan vielä odotti
tulemistaan. Seuraavana päivänä reitti muuttuisi ennusteiden valossa taas
lumisemmaksi. Kokonaisuudessa oltiin kuitenkin jo yli puolen välin ja tuleva
päivämatka olisi miltei puolet kulunutta lyhempi. Toivoa riitti.
 |
| Neitikoski vapunpäivänä |
Puoleen yöhön venyneen illan jälkeen nautimme mökin lämmössä kunnon yöunet ja lähdimme matkaan vasta aamukymmeneltä. Neitikosken ihastelujen jälkeen jatkoimme jokivartta pitkin itään. Jokirannan polku oli pääosin sula ja helppokulkuinen. Kesken pienen suokierron otin yhtäkkiä askeleeni takaisin. Paksu musta kyy loikoili jähmettyneenä suopursujen välissä. Muutamilla aurinkoisilla mäntykankailla olin katsonut jalkoihini sillä silmällä, mutta juuri tuossa aamukohmeessa kyy tuli vastaan yllätyksenä. Jälkeenpäin harmittelin etten ottanut matelijasta kuvaa. Se tuskin olisi kyennyt väistämään edes lähiotosta. Koskikierros vei meidät Haapavitjan riippusillalle, josta matka jatkui soiden yli Ruunaajärven rannalle.
 |
| Haapavitja |
 |
| Karsikkosuo |
Kuljimme rannan suuntaisesti Karhunpolkua pitkin, kunnes metsä kävi taas kauttaaltaan lumiseksi. Siirryimme Ruunaanjärven jäälle, missä aurinko paistoi kirkkaasti pilvien välistä. Jää oli rapea, mutta lumipintainen eli ihanteellinen hölkätä rämminnän rasittamilla jaloilla. Pian kulkusuunnamme halkaisivat tuoreet kontion jäljet. Karhu oli ilmeisesti edellisyönä juossut Ruunaanvaarasta järven yli etelään. Sen jäljet oli helppo tunnistaa. Niin komeat ne olivat.
 |
| Ruunaal |
 |
| Ohan toi ny nättiä! |
 |
| Karhun polku |
Kuuden kilometrin jääjuoksun jälkeen nousimme ylös järven kaakkoispäästä työntyvää mäntyharjua pitkin. Järven valkea pinta loisti kauniisti molemmin puolin kapeaa harjannetta. Pieni polku seurasi tarkasti mäen lakea pitkin. Päivän keskivauhti huiteli ennätyslukemissa, mikä enteili hyvää sillä loppumatkasta olisi tulossa enemmän tai vähemmän lumisotaa.
 |
| Kyrönniemen harjannetta |
Varsinainen Karhunpolku yhdistyi harjumuodostelmaan, joka jatkui keväisen kepeänä kunnes tultiin metsätielle. Reitti kulki edelleen harjanteen päällä, mutta jostain syystä paljas mäntykangas muuttui vain kilometrin matkalla armottomaksi lumikentäksi. Alkuun onnistuimme hakea sulia väyliä lounaisrinteen puolelta, mutta lopulta valkea maa peitti kauttaaltaan ympäröivän erämaan. Usko joutui koetukselle, kun tuollainen priimaväyläkin oli täysin lumessa. Edessä odottivat vielä haastavammat ajat. Etenemisen mahdollisti se, että vuorokauden keskilämpö oli edelleen nollan huitamissa, jolloin tietä pitkin kulkenut vanha kelkkaura upotti vasta nilkkojen syvyyteen iltapäivän paisteessa. Kolmen kilsan taiteilun jälkeen saavuimme lounaspaikallemme, Kohtilammin laavulle.
Keväisin vetäytyvä harju muodosti luoteissuuntaisia jääkausia
Lounasta syödessämme hiomme suunnitelmaamme. Karhunpolun linjaukset eivät enää juuri merkinneet. Oli vain löydettävä kartasta reitti, jota pitkin pääsisi kulkemaan jotenkuten. Päivästä oli nimittäin tulossa aiempia lämpimämpi, jolloin syvemmänkin dropin uhka oli todellinen. Lähdimme laavulta taivaltamaan käyttäen hyödyksi muutaman pikkulammen jäitä sekä niiden sulia rantapöheiköitä. Taaemman lammen jälkeen oli ylitettävänä muutaman sadan metrin pituinen mäki, jonka takana odotti kartan mukaan hyväenteinen harjanne. Pohjoisrinne ylöspäin kantoi vielä yllättävän hyvin, mutta päällysmännikössä sai jo taiteilla päästäkseen eteenpäin. Viimeiset lumiset metrit etelärinteen puolella upottivat pitkälle reisiin siten, että kontaten matka taittui käytännössä ripeämmin kuin kävellen. Helpotukseksemme vastaan tuleva harju oli kuin olikin keväisen sula ja pitkästä aikaa sai ottaa parit juoksuaskeleet. Puolentoista kilometrin nautiskelun jälkeen oli taas vastassa valkoinen tie. Ympäröivä maasto oli kuitenkin niin runsasluminen, että vanha, semipehmyt kelkkaura oli fiksuin vaihtoehto.
 |
| Uudenlaista perspektiiviä |
Kolmen kilsan elefanttimarssin päätteeksi saavuimme asfalttitielle, jota pitkin oli enää pieni luikaus viimeiselle huoltopisteelle. Vaatteet vaihtoon, eväät selkään ja eteenpäin. Itse vaihdoin myös VJ:n Xerot jalkaystävällisempiin Hokan Speedgoateihin. Viimeinen vitonen yöpaikalle olikin sitten mielekkään vaihteleva: alkuun pätkä asfalttia, sitten järven jäätä, sulien reittien hakemista ja pari pätkää toivotonta rämpimistä. Karhunpolku itsessään oli hyvin merkitty eikä vaatinut juuri kartanlukua. Vuodenaika vaati kuitenkin tekemään paljon omia reitinvalintoja. Yksinään kulkemiseen verrattuna oli virkistävää, kun suunnistustehtävän sai vuoroin huoletta siirtää toiselle ilman pelkoa eksymisestä.
Uppista
Päivän viimeiset sadat metrit kuljimme Pitkäjärven jäätä pitkin ilta-auringon paisteessa. Saunanlämmitys oli ollut mielessä jo pitkään. Vaan eipä tarvinnut siihen ryhtyä. Saunan terassilla lojuivat pitkät saappaat ja pian saunasta astui ulos aito erämies. Menin suoraan lämmittämään autiotupaa ja Arto lähti tekemään avantoa. Lauteilla suunnittelimme viimeistä etappia. Päivä tulisi olemaan reissun lämpimin ja maasto pitkälti tasaista metsää ilman toivoa sulista rinteistä. Aurattuja teitä ei ollut tarjolla ja metsät eivät kantaisi edes kylmimpään aikaan aamusta. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi hakea kartalta soiden, järvenjäiden ja lumisten tiepohjien avoin väylä. Se kantaisi aikaisin aamulla niin, että ehtisimme Patvinsuolle, josta pääsisi hätätilassa vaikka asfalttia pitkin autolle. Olisi herättävä ennen auringonnousua. Vihdoin tarpeeksi lämmin sauna sekä tyyni auringonlasku latasivat kuitenkin akkujamme niin tehokkaasti, ettemme voineet kiirehtiä nukkumaanmenoa. Yksi yö vähemmillä unilla olisi pienin valittavissa olevista pahoista.
 |
| Pitkäjärvi |
Herätys soi kello 3.00. Neljän tunnin yö ei ollut ollut parhaitani. Jo ensimmäisenä päivänä vaivannut nenäverenvuoto ei ollut ottanut tyrehtyäkseen iltatoimien kumarteluista ja kokonaisrasitus tuskin helpotti tilannetta. Verensekainen aamupuuro oli jotain, jonka hyödyn maistaisi vasta tunteja myöhemmin. Onnekseni vuoto hyytyi, kun neljän jälkeen pääsimme matkaan. Päivä alkoi valjeta juostessamme alkumatkan sulia harjuja. Valkealammen kohdalta suuntasimme lounaaseen isolle suolle. Sitä ylittäessämme männyt taivaanrannassa värjäytyivät tasaisen oransseiksi. Punertava auringonnousu loisti kirkkaasti selkiemme takana. Aachiwengaa! Lumisen savannin valkeus sai koko kropan hereille.
 |
| Auringonnousu 4.45 |
Vain hetken päästä aurinko oli kadonnut ylös pilviin ja tasainen harmaus saattoi meidät seuraavalle metsätiepätkälle. Harmauskaan ei toki haitannut, sillä se enteili hangen kantavan vielä useamman tunnin. Kuljimme pitkin hieman vanhempia karhunjälkiä. Tie kantoi hyvin kävellä, alamäissä jopa juokseminen tuli kyseeseen. Matka taittui pitkin eri kokoisia metsäteitä ja muutaman järven yli, minkä jälkeen olimme jo Patvinsuon kansallispuistoon vievällä kankaalla. Lumen määrä oli selvästi vähentynyt, niin että paikoin tasaisetkin metsäalueet olivat paljaita. Erityisesti Suomunjärven rantaan tultaessa lunta ei ollut enää nimeksikään. Virtaniemen tulipaikalla pidimme pitkän lounastauon. Enää ei ollut kiire minnekään. Matkaa oli jäljellä reilut 15 kilometriä pääosin sulaa taivalta. Päiväkin alkoi jo lämmetä sitä tahtia, ettei hankiaisesta tarvinnut haaveilla.
 |
| Virtasalmen silta Patvinsuon kansallispuistossa |
Tauon jälkeen matka jatkui vielä joitain kilometrejä puolilumisilla kankailla. Päivän ensimmäiset ihmiset tulivat vastaan. Eläkeikäinen pariskunta toivotti hyvät huomenet. Vastasin huomeniin kutakuinkin yhtä hölmistyneenä kuin tuon ikäiset yleensä vastaavat minulle kello yhdentoista aamulenkillä. Suomunjärven eteläpäässä, varsinaisessa Karhunpolun päätepisteessä pidimme pienen istahdustauon. Oli hiukan outoa, että Karhunpolku päättyi pisteeseen, josta varsinainen Patvinsuo vasta alkoi. Seuraavat kilometrit olivat juuri se palkinto, joka meitä oli odottanut koko matkan ajan. Kummallekin meistä Patvinsuo oli käymätön paikka. Matka jatkui. Reitin kulkukelpoisuus yllätti meidät positiivisesti. Suo oli joka puolelta lumeton ja pitkokset rakennettu riittävän korkeiksi niin, ettei tulvavesi haitannut. Saimme hölkätä useita kilometrejä pitkin hyväkuntoisia pitkoksia ja suosaarekkeiden rantoja. Vauhdissakin pystyi ihastelemaan maisemia, mutta aika ajoin piti kaivaa myös kamera esiin.
 |
| Patvinsuo |
 |
| Patvinsuon pitkoksia |
 |
| Viimeinen puristus |