Tuuleksi Saimaan rantaan

Strömforsin kisa oli taitepiste alkukesän swimruneille. Herkistely oli tehnyt tehtävänsä vauhdin hiomiseksi, mutta vaihteeksi oli vahvistettava myös kestävyyspohjaa. Samalla sain vähän lepoa aivoille, koska syksyn uudet kisatavoitteet olivat täysin avoimina. Iltarastien järjestely Vuokatin vaaralla vei ajatukset hyvin pois swimrunista ja samalla sai hyvää pk-vaellustreeniä kauniissa maisemissa. Kerran viikkoon on tullut käytyä itsekin rasteilla, jotta suunnistuspää pysyisi hereillä. Siinä samalla saa myös oivan VK-treenin ilman turruttavaa tiejuoksua. Suunnistusharjoittelu pakottaa myös opettelemaan samanlaista rytmitystä, mitä vaaditaan paljon vaihtoja sisältävissä swimrun-kisoissa. Se on aina ollut minulle haaste, sillä osaan parhaiten ylläpitää tasaisen uuvuttavaa vauhtia.

Tuon viikon lauantai oli sitten yksi määräharjoittelun kohokohta. Julkinen liikenne Kainuusta asettaa aikatauluhaasteita, joten päätin järjestää kyydin serkkuni lakkiaisiin seuraavasti: perjantain iltavuoron jälkeen lähtö Sotkamosta Joensuuhun maantiepyörällä ja siitä suoraan aamujunalla perille Etelä-Karjalaan. Aamulla ehtisin myös nukkua muutaman tunnin ennen juhlia. Keväällä olin ajanut muutamia pitkiksiä maantiellä, enimmillään 130km. Muuten lähdin tuohon reilun 200 kilometrin taipaleeseen uintijuoksupohjilla.

Ensimmäiset 2 tuntia sain ajaa upouutta asfalttia ilta-auringon paisteessa. Koko päivän olin asiakkailta kuullut, miten hieno keli ulkona on ja nyt sain todeta sen itsekin. Yhteen asti yöllä tarkenin ajaa lyhyellä paidalla, kun tuultakaan ei ollut juuri lainkaan. Alkuun pidin taukoja noin 60 kilometrin välein ja puolivälin jälkeen useammin, fiiliksen ja välineiden mukaan. Vaikka mäkimaastot olivat jo takana päin, teki matka tehtävänsä. Pitkillä tasamaapätkillä oli pakko välillä nousta tangolle venyttääkseen selkää ja reisiä. 160km kohdalla rosoinen asfaltti sitten puhkaisi etukumin. Oli vielä pilkkopimeää, kun laitoin tuubia paikalleen. Se ei ollut minun vahvuuslajini valoisassakaan. Paikalle sattunut poliisipartio varmisti että kaikki oli kunnossa. Myös aiemmin bussipysäkillä istuessani oli auto pysähtynyt tarjoamaan kyytiä kaatuneelle. On se hyvä että meistä hulluista huolehditaan.

Voiton puolella. Tauko juuri ennen renkaan puhkeamista.

Matka jatkui. Tuubi oli kuitenkin jäänyt sen verran irvistämään, että vielä Kontiolahden kohdilla sain ottaa toisen varakumini käyttöön. Onneksi olin varannut riittävästi aikaa, kun saavuin kaupan kautta asemalle noin puoli tuntia etuajassa. Matkaa kertyi 205km. Vauhdinjako oli ollut niin, että alussa niin hiljaa kuin malttoi, lopussa niin kovaa kun jaksoi. Siten vauhti hiipui 30…27 km / h. Kaukaisetkin täyden matkan haaveet murenivat sinä yönä. Maraton tuohon päälle olis ollut täyttä tuskaa näillä pyöräpohjilla.

Perill'

Tuo pyörälenkki oli sitten harjoittelun saralla aika +/-/0. Seuraavan viikon iltarasteilla juoksu oli kaikkiaan voimatonta ja loppuviikosta lonkankoukistajien jumi veti pariksi päivää vasemman alavatsan kramppiin. Hierojalla käynti sekä lepo tekivät kuitenkin tehtävänsä ja viimeinen viikko ennen Puumalan kisaa oli jälleen hyvää perustekemistä.

Tunnelmakuva iltalenkiltä Kuopiosta

Tänään päästiin sitten taas viivalle Puumalaan. Täytyy kyllä jo tässä todeta, että Puumalaan on aina kiva tulla swimrunnaamaan! Mahtava tapahtumahenki ja upea Saimaan vesi. Tänä vuonna oli myös kaikkien aikojen lämpimin keli, vaikka kova tuuli pistikin mietteliääksi. Tällä erää tämä on viimeinen kilpailumme Saaran kanssa, joten tärkeintä oli nauttia joka hetkestä. Nauttia voi kuitenkin monella tapaa.
 
Heti pamauksesta lähdettiin liikkeelle EPP-vauhtia. Haimme itsellemme sopivan matkavauhdin ensimmäisellä city-osuudella. Uinti satama-altaassa oli tuttua jauhamista. Hieman oikeanpuoleisella linjalla pääsimme uimaan hyvin läheltä torilla olevaa yleisöä mikä oli hieno fiilis swimrunkisassa. Nousimme toripätkälle kolmantena joukkueena. Sillanylityksen jälkeen päästiin kunnon polkumaastoon. Reitti oli tänä vuonna merkitty Norppapolulla maalitäplillä, joita piti juoksuvauhdissa seurata erittäin tarkasti. Meille suunnistaminen oli helppoa aiempien vuosien kokemuksesta. Kuljimme alkumatkan köyden kanssa, mutta kalliomaastoon saavuttaessa irtauduimme. Näimme edellä menevän parin aina nousevan ylös, kun lähdimme uimaan. Ennen Korkiasaareen uintia saimme vahvistuksen siitä, että edellä mennyt seka pari - Team Say NO to Doping - oli eksynyt reitiltä. Lisäsin hieman uintivauhtia, mutta saaren tultaessa emme nähneet takana uimassa ketään. Oli harmi, ettemme päässeet rehdisti haastamaan tätä ennakkosuosikkiparia.
 
Korkiasaaren ”polku” oli haastava kuten aina ennenkin. Paluu-uintiin laitoimme köyden takaisin ja jatkoimmekin sillä virityksellä maaliin asti. Loppumatkan uinnit kulkivat reippasti kunnon myötäaallokossa. Jaksoimme myös juoksuissa hyvin ylläpitää vauhtia. Parilajissa parityöskentelyn jälki näkyy. Kahden vuoden yhteispelimme oli selvästi hionut turhat sekunnit pois. Vaihdot onnistuivat kumpaankin suuntaan joutuisasti ja henki oli hyvä vaikka vauhdilla painettiinkin. Maalissa saimme tuulettaa kolmatta (itselleni jo neljättä) Saimaa Swimrun -voittoa! Positiivinen kierre näyttää jatkuvan edelleen.
 

Palkintojenjako. Kuva: Matias Hilden

Aivan huippuhienonnäköinen palkinto heti ensi vilkaisulla!

ÖtillÖ olisi ollut viikon päästä maanantaina. Kerroin jo aiemmassa päivityksessä, että sen tilalle olen suunnitellut korvaavan haasteen. Uinti kulki tänään hyvin ja niin pitikin. Ensi viikon maanantai-iltana lähdemme kylmäsietäjä E. Mäkisen kanssa osoittamaan, että Kuopio on niemi. Uitavana on 21 kilometrin matka kaupungin ympäri! Laitamme uimaripoijujen sisään lamput niin, että yöaikaan liikkuvat veneet varmasti väistävät. Haastetta voit seurata joko ihan paikan päällä tai livenä gps-linkin kautta jos vain suinkin saan yhteyden toimimaan. Aiemmin pisin avovesilenkkini on 8km. Lähdemme kuitenkin rennoin rantein runnomaan joten eiköhän se taivu. Ja jos siitä vielä palautuu, niin sitten on lyönti kova. Tästähän se swimrun-kausi vasta alkaa, kun avovesikausi päättyy.