Lumettomilta talviteloilta Ranskan lämpöön
 |
| Keskellä Ilomantsin korpea |
 |
| Maisemia viikon kaamoshiihtovaellukselta Pohjois-Norjasta |
Samalla juoksutauko sytytti tulen kyteneeseen kiintoon osallistua talviuinnin MM-kilpailuihin Oulussa maaliskuussa 2026. Pääsisin ensimmäistä kertaa 30-40 vuotiaiden sarjaan, mikä nyt olisi pienin tarvittava vastaantulo oikeihin (osin entisiin) kilpauimareihin nähden. Henkilökohtaisessa kisassa asetin tavoitteeni niin kylmäsiedon kuin kisaohjelman vuoksi vaparin 100 metrille. Lisäksi oli uitavana viestipiikit rinnassa ja vaparissa.
Rintauinti olikin eniten harjoitettava työmaa, sillä sitä en ollut uinut käytännössä lainkaan. Parin kuukauden puoli-intensiivijakson jälkeen paras anti oli, että koin pystyväni uimaan tyylirintaa myös (ainakin jokseenkin) rennosti. Vaparin puolella fokus oli alhaalta lähdetyissä 3-8 x 50/75/100 sarjoissa sekä puhtaassa nopeudessa. Omaan lähtötasoon nähden kehitys oli hyvää, mutta vauhdit treeneissä edelleen kuntouimarin tasoa (32", 52", 68"). Sitä en kyllä käsitä, miten kilpauimarit voi tällaisia ja pidempiäkin sarjoja tarjeta vetää, kun itse kiehuin ihan tuskissani 27 asteessa potkiessa. Lättäriuinnissa jalkojen lihastyö on niin nollassa, että lämpö pysyy balanssissa. No, mutta avannossa ei tätä ongelmaa tulisi potkiessakaan.
Jouluna mökillä pääsin ensimmäistä kertaa kunnon matkauinnin makuun avannossa. 12,5 metrin radalla 4 kierrosta (100m) meni helposti ja myös 8 kierrosta omin avuin. Satkun kisa ei siis olisi kylmäsiedosta kiinni.
 |
| SM-viestijoukkue Pajulahdessa |
Tammikuussa pääsin taas testaamaan juoksua ja kuun lopussa talviuinnin sm-kisat (25vu ja 25ru viesti) valmistivat Oulun koitoksiin. Koko talvi oli Ilomantsissa niin käsittämättömän vähäluminen, että hiihdot ja sitä myöten treenitunnit jäivät paljon jälkeen normaaleista treenikausista. Vastapainoksi polkujuoksukausi alkoi toden teolla jo maaliskuun alusta ja otinkin silloin periaattelliseksi tavoitteekseni juosta kesään asti kaksi polkutehoa viikossa, aika hyvin siinä onnistuen.
Oulun kisoihin lähdin rennoin mielin, mutta parasta tekemistä hakemaan. 25 kulki minulla käytännössä samaa tahtia altaassa ja avannossa, joten laskin satkullekin vain sekunnin hiipumisolettaman tavoitellen loppuaikaa 1.07, paskarajana 1.10. Toteuma olikin sitten himpun rataköyteen takertumisineen ja käännöstahteineen 1.11, mikä oli alkuun pettymys. Myöhemmin sekin alkoi kuitenkin muuttua iloksi, kun otti huomioon käytännössä nollakokemuksen tuollaisessa kisa-altaassa uimisesta ja olihan kansainvälinen kisatunnelma Oulussa vertaansa vailla. Tanskalaisvoittaja ui tuon matkan (alhaalta, kylkikäännöksin) alle 56, mikä on kyllä vaikea hahmottaakaan.
 |
| Satkun jälkeen on kylmä pää |
Antoiko avantohupailu sitten mitään swimruniin? Jaksan uskoa, että uintivauhdin osalta kyllä ja kylmäsiedon osalta tiedänkin sen jo varmaksi. Ensimmäinen swimrunlenkki huhtikuun 14. päivänä yli puoliksi jäisissä järvissä puolisen kilsaa uiden ei Utö-puvullakaan ollut varsinainen temppu. Oli kylläkin metkaa juosta 16 asteen etälätuulen lämmössä helmikuun paukkupakkasten roudasta kivikovilla kankailla ja soilla. Kylmänsietoa kysyttäisiin varmasti myös kesäkuun alussa Utön kisassa, joka on alkukauden pääkisani.
 |
| Särkkäjärvi huhtikuussa |
Kilpailukauden avauksena voisin pitää helatorstaina juoksemaani Pärnävaaran 6,6 kilometrin polkukisaa. Tarjolla olisi ollut myös 26 kilsan jotos, mutta viikkoa aiemmin olin juossut kiihtyvän omatoimimaran Patvinsuon poluilla, joten tällainen ex tempore -sprintti sopi ohjelmaan paremmin. Käytännössä olin koko kevään juossut polkutehot yksin, joten oli kiva päästä vaihteeksi kulkemaan ja haastamaan porukassa. Vauhtia oli mäkisellä reitillä vaikea arvoida, mutta tasainen työ ja kolmas sija olivat oikeita merkkejä.
 |
| Kuva: Luukas Mäkelä |
Toinen keväälle kiikaroitu tapahtuma oli Swimrun Valmer Ranskan Rivieralla. Vuoden vaihteessa teimme Maisan kanssa lomasuunnitelmia ja kyseinen juuri ilmoittautumisensa avannut kisa puolti päätöstämme varata lennot ja majoitukset Etelä-Ranskaan pyöräreissulle. Kun sitten aloin ilmoittautumaan kisaan, selvisi että se oli loppuun myyty kolmessa päivässä 😮. Laitoin tukiälyllä kääntäen ystävällismielisen itsekehukirjeen, mutta sain sillä ainoastaan paikan jonosta (arvio huhtikuulle). Vielä toukokuun puolivälissä kysyin, oliko paikkoja vapautunut, mutta valitettavasti ei. Piti siis suunnitella reissu turistikärki edellä ja jättää kisa "entä jos" -tilaan. Pakkasin kuitenkin swimrun-kamat mukaan jo treenimielessäkin.
Viikon kesäloma alkoi sunnuntailennolla Nizzaan ja junalla Saint-Raphaël'iin. Emme majoituksia lukuunottamatta olleet varanneet mitään etukäteen ja se ilmeni heti maanantai-aamuna pyörävuokraamon pihalla. Se, kuten moni muukin liike oli suljettu toisen helluntaipäivän (ikinä kuullutkaan moisesta) vuoksi. Suht lennosta löysimme avoimen skootterivuokraamon, joka mahdollisti suunnitellun tiistailenkin kiertämisen vähän pidennetystikin.
 |
| St. Tropez, missä käytiin myös eka meripulahdus. |
Spesiaalimman Cannes'n lenkin säästimme tiistaille, jolloin saimme alle kevyet, komeat Bianchit palveluineen kahdella kympillä / pyörä / päivä!
 |
| Vuori- ja merimaisema Cannes'n Cap de la Croisette'sta länteen |
 |
| Cimetière du Grand Jas |
 |
| Vuoristotien taustalla Lac de Saint-Cassien, missä pulahdimme uimaan. |
 |
| Evästauko Le Planestel'ssa |
 |
| Ylöspäin kapeneva tie kohti Mont Vinaigre'n huippua |
 |
| Maisemia reunalta |
 |
| Huipulla |
 |
| Näkymä itään, taustalla Cannes |
 |
| 15 kilometrin lähes yhtenäinen lasku takaisin Saint Raphaël'iin |
Kolmantena päivänä vuokrasimme taas skootterin, jolla pääsimme edellisaamupäivänä skoutatuille kalliorannoille uimaan. Jyrkät hiekkakiviseinämät lahtineen ja luolineen sävyttivät uintimaisemaa.
Illaksi matkustimme linja-autolla rannikkoa eteenpäin Cavalaire-sur-Mer'iin. Torstaina paikallisessa pyörävuokraamossa koimme toisen takaiskun. Vaikka turisteja oli vielä kylässä verrattain vähän, oli maantiepyörät päivältä loppuunvuokrattu. Kisaa ajatellen olin nimenomaan suunnitellut viimeisen pitkän pyörälenkin torstaille. Kun kisapaikasta ei ollut kuulunut pihahdustakaan, oli samantekevää varata maantiepyörät perjantaille ja ottaa siinä hetkessä alle maastopyörät lähikohteiden kiertelyyn.
Siispä pullari+lättärit matkaan ja kohti La-Croix-Valmer'n vaellusreittejä. Asfalttitien päässä heitin sr-kamat niskaan. Alkumatkan vuoristoisen kärrypolun Maisa polki vierelläni, minkä jälkeen jatkoin pitkän matkan kisareittiä mukaillen upeaa vuoristopolkua Lardier-niemen ympäri kahdesti mereen pulahtaen. Toisessa uinnissa hiekkapohjaisessa lahdessa oli meri kirkkaimmillaan.
Perjantaina lähdimme matkaan heti vuokraamon auettua. Tiedossa oli pitkälti tiistaisen kaltainen pyörälenkki vuoristossa ja mahtuikin päivään pitkää työpätkää ja vauhdikasta laskua enemmän kuin ikinä omalle kohdalle sattunut. Lisäksi upeita, keskiaikaisia vuoristokyliä ja kasvillisuutta palmuista tammiin, vuoristomäntyihin ja -kuusiin.
 |
| Ramatuelle |
 |
| Les Moulins de Paillas |
 |
| Gassin |
 |
| Cogolin |
 |
| Col du Perier - 8 km ja yli 300 metriä yhtäjaksoista nousua takana |
 |
| Collobrières |
Noutopizzat pöydällämme puoli yhdeksän aikaan illalla sain kisamaastosta torstain lenkiltä julkaisemaani instagram-tarinaan viestin järjestäjältä tyyliin: "Jos olet vielä maisemissa, tule huomenna klo 7-8 paikalle, niin saat spotin jos kahdeksaan mennessä joku ilmoittauneista ei ole saapunut. Ota lääkärintodistus (osallistumiskyvystäsi) mukaan." Itsekin kisajärjestäjänä summasin heti päässäni, että ~300 osallistujan tapahtumassa tsäänssit on heittämällä 70-90 % ja kuten sanonta kuuluu, on perheessä hyvä olla vähintään yksi lääkäri. Maisa siis kuvaeditorilla sipaisi hetkessä minulle pätevän todistuksen kyvyistäni vuorotella uintia ja juoksua.
Kahdeksan tunnin unien jälkeen klo 6.30 lähdin naapurileipomosta ostamaan tuoreet patongit, jotka majoituksen minimarmeladilla Sabastian Sawen tyyliin voitelin. Aamubussi oli vieläpä ajoissa kuljettaen meidän kisapaikalle sopivasti 7.30. Sitten alkoivat piinaavat minuutit. Onneksi infossa oli nuori nainen, joka puhui hyvin englantia. Muuten sitä kuulee ranskalaiskisoissa vain poptähtien tenorilla kajareista.
Vielä kahdeksan jälkeen pyydettiin odottamaan vastausta, vaikka startti oli merkattu jo 8.30. Myös yksi ranskalaismies oli varttomassa peruutuspaikkaa. Varmistin vielä olinhan jonossa ennen häntä, sillä olin ollut siinä jo tammikuulta lähtien. Noin 8.10 sain kutsun noutaa kisavarusteet ja vielä osallistumisen tammikuun ennakkohinnalla.
Lähdin kisaan melko varovasti jalkoja tunnustellen. Laitoin kelloon uintimoden nätimmän käyrän muodostamiseksi, mutta juoksuosuuksilla se pehmensi kulmia liikaa ja siten aliarvioi vauhtiani. Yleinen tuntemus juoksusta oli yllättävän hyvä ottaen huomioon viikon rasituksen, mutta toki terävyys puuttui. Juoksut olivat kuitenkin melko teknisiä ja mäkisiä (portaita), joten herkkyys oli sivuseikka.
Uintipuolella navigointi tuotti epätavallisen paljon haasteita. Yleisesti lajista poiketen, tässä kisassa oli triathlon tyyliin useita kierrettäviä poijuja. Rannat olivat myös täynnä monenlaisia muita poijuja. Näistä ilmoitettiin infossa ja uintien lähdössä, mutta ranskaksi.
 |
| M-matkan reittikartta ja profiili |
Varttia ennen meidän M-formaattia lähtenyt L-pitkämatka halkesi heti ekaan uintiin kahtia, siten että puolet lähti laiturin päästä uimaan kohti poijua, puolet suoraan kohti rantautumislippuja. Vasta-aurinko ja turvaveneiden ensisijoittelu vaikeuttivat ohjausta. Itse lähdin M-matkan ensimmäisenä tähän uintiin ja varmuudella selkeästi kohti ulompana auringon alla ollutta poijua. Jossain matkaa turvavene alkoi huitoa minua kohti rantautumislippuja. Olin ihmeissäni, mutta tottelin. Sitten hetken taas uituani sama vene alkoi huitoa minua kohti merta. Vasta tässä vaiheessa näin poijun edessäni. Olen lähes varma, että sitä siirrettiin porukan ohjaamiseksi lähemmäs rantaa starttiemme välillä. Tai sitten vain reitillä lojuneet turistiveneet olivat asemoituneet eri tavoin.
Seuraavaksi kolmannessa, lahden ylittävässä uinnissa missasin poijun, joka piti kiertää 90 asteen kulmassa. Lähdin suoraan kohti rantautumislippuja, kunnes poijun kohdalla minut huidottiin kohti merta. Reittikartasta tätä linjausta ei voinut nähdä, ois pitäny elää enemmän hetkessä.
 |
| Suu vielä täynnä taateleita |
Pitää kyllä antaa kumminkin pointsit järjestäjälle reitin merkkauksesta ja ohjauksesta, mikä oli pääasiassa hyvin selkeää. Kun aloin päästä uinneista jyvälle, sain karistettua mukanani kulkeneen miesparin ja -soolon. Juoksuissa olin selvästi heitä vahvempi ja uinnissa en menettänyt eroa.
Kisassa oli hyvin, noin 4,5km uintia, mikä oli oiva harjoitus viikon päähän Utö'hön. Erityisesti pyöräilystä väsyneet reidet tykkäsivät kellua suolaveden nosteessa, mutta myös selkä jaksoi työstää uinnit suht vahvasti loppuun asti.
Kisan loppupuoliskon kuljin kärjessä omaan tahtiin ilman keventelyjä tai kiristyksiä. L-matkalla olisin saanut tulosten perusteella kisata kovemmin, mutta Utö'n takia valitsin vain M-matkan (18km), L-matkan (25km) sijaan. Pisimmässä vuorijuoksussa koin kaksi kauhun hetkeä: Ensin kimalainen lensi kurkkuun, josta se onneksi yskähti pois ja sitten näin reitin yli kulkevan suht paksun, noin kaksimetrisen mustan käärmeen.
Maalista lähdin pian kamat päällä viimeiselle merenrantamarssille takaisin Cavalaire-sur-Mer'in kylää. Sää oli ollut koko aamupäivän upean aurinkoinen, lämmin ja melko tyyni. Kuten oli ollut koko viikko kohteessamme: Ylin lämpötila joka päivä +27...+30. Kolmen kilometrin vaellus hiekkarannan rantaviivaa pitkin oli myöskin jo elämys sinänsä.
 |
| Nice |
Lauantai-iltapäivä kului paluumatkalla Nizzaan, missä vietimme vielä yhden kaupunkilomaillan ennen sunnuntain paluuta Suomeen. Reissun alkua varjosti pienoiset kurkku- ja silmätulehduksen poikaset, mutta ei ne ole tuntuneet menoa haittaavan ja koko ajan paranemaan päin. Luottamus on vahva, että viikon päästä Utö'ssä pääsen pistämään kaiken peliin soolona, mutta myös pareja vastaan.